Kuva: Shutterstock

Ihmissuhteista löytyi yhteys siihen, millaiset vaihdevuosistasi tulee

10.07.2019 18:00 - Senni Loikala

Kuinka paljon ihmissuhteesi kuormittavat sinua? The Telegraph uutisoi kiinnostavasta tutkimuksesta, jonka mukaan asialla on vaikutusta vaihdevuosiisi.

Ystäviäkö siitä käy syyttäminen, jos vaihdevuodet ovat tukalat! Täyttä puppua vai käykö järkeen?

Henkistä kuormitusta aiheuttavat ihmissuhteet, kuten stressaavat ystävyyssuhteet, voivat pahentaa vaihdevuosien oireita, väitetään tuoreessa Arizonan yliopiston tekemässä tutkimuksessa. 

Tutkimukseen osallistui yli 11 000 naista, jotka vastasivat heidän sosiaalisten suhteiden laatua ja kuormittavuutta kartoittaneeseen kyselyyn. Tutkijat seurasivat osallistujien luiden terveyttä erilaisten kokeiden avulla keskimäärin kuuden vuoden ajan.

Vaihdevuosien aikaan naisilla, jotka kärsivät lisääntyneestä stressistä sosiaalisissa suhteissaan, luuntiheys heikentyi lantion, niskan ja selkärangan alaosan alueella muita voimakkaammin. Tutkijat uskovat, että psykologisen stressin aiheuttamat hormonaaliset heittelyt voivat ajan mittaan heikentää luuntiheyttä.

Tuloksista voidaan päätellä, että vaihdevuosista selviävät muita helpommalla he, jotka saavat pääsääntöisesti iloa sosiaalisista suhteistaan. 

Tutkimus on julkaistu Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.

Entä minkä ikäisenä kuukautisesi alkoivat? Aiemman tutkimuksen mukaan sillä on vaikutusta, milloin vaihdevuotesi alkavat. Lue lisää täältä.

Lähde: Telegraph

Kilpailut

Uusimmat