Töherteleekö lapsesi aina koulutunneilla? Näin hän hyötyy siitä

03.08.2014 16:23 - Anna Hopi

Moni töhertelee koulutunneilla tai työpaikan palavereissa papereihinsa. Aiemmin piirtelyä on pidetty turhana ajanhukkana, mutta amerikkalaistutkija on asiasta eri mieltä.

Tutkija Sunni Brownin mukaan töhertely auttaa keskittymisessä, jolloin kuullut asiat jäävät paremmin päähän. Henkilö myös osaa jatkojalostaa ideoitaan piirtelyn jälkeen paremmin. Neurologiset tutkijat ovat alkaneet ajatella summittaisia paperipiirroksia spontaanina luomisena ja vaihtoehtoisena oppimiskeinona.

Kuvissa näkyy usein abstrakteja kuvioita, tuttuja esineitä, symboleita tai ihmisten kasvoja. Piirtely on Brownin mielestä aivojen oma työkalu, joka auttaa käsittelemään saatua tietoa tehokkaammin. Jännitys laukeaa lisäksi helpommin piirtelemisen seurauksena.

Aiemmin tiedemiehet ovat ajatelleet kuvia väylänä henkilön alitajuntaan, mutta uuden tutkimuksen varjolla niitä voisi ajatella aivoja aktivoivana tekijänä. Ne ihmiset, jotka piirtelivät tutkimuksessa paperiin samalla, kun kuuntelivat ääneen luettua nimiluetteloa, muistivat 29 prosenttia enemmän luetellusta asiasta.

Lähde: The Wall Street Journal.

Kilpailut

Uusimmat