Kuva: Fotolia

Oinas nukkuu 30 minuuttia, härkä vuorokauden - horoskooppisi paljastaa, kuinka paljon tarvitset unta

08.03.2017 16:03 - Anna Hopi

Jos olet oinas, pursuat luonnostaan paljon energiaa, etkä tarvitse paljon unta. Härkä taas voisi nukkua koko ajan.

Horoskooppimerkin perusteella on pyritty ennustamaan muun muassa ihmisen luonnetta ja käyttäytymistä. Kerroimme esimerkiksi taannoin, millaisia eri horoskooppimerkit rakastuessaan. Horoskoopit ovat viihdettä ja uskomusasiaa, mutta alla oleva kieli poskessa tehty horoskooppi voi myös antaa jotain osviittaa siitä, miten nukut.

Elite Daily -sivuston mukaan vähiten unta tarvitsee Oinas ja eniten Härkä. Katso alta, montako tuntia tarvitset unta - jos mittarina toimii horoskooppimerkkisi.

Oinas: 30 minuuttia - korkeintaan.

Oinas, olet pysäyttämätön dynamo ja pursuat lapsenomaista innostunutta energiaa, jonka avulla paahdat päiviä. Kun väsähdät, vetäydyt luolaasi ja nukahdat samantien, mutta jo pienen levon jälkeen maanisuutesi pääsee taas vauhtiin ja kiidät seuraavaan päämäärääsi.

Härkä: Koko päivän, joka päivä.

Härät ovat laiskoja sohvan nurkassa makaajia. Jos et ole kiireinen nautiessasi ruokaa ja istumalla sohvalla, nukut onnellisena sängyssä. Rakastat ideaa siitä, että vietät koko päivän kotona fiilistelemässä, ja voit vain lukea kirjaa ja kuunnella lempilevyjäsi. Jos voisit valita, joka päivä olisi kuin loma Palm Beachilla.

(kuva: Fotolia)

Kaksoset: Pikaiset unet television mainoskatkolla.

Suurin osa ajastasi menee lukemiseen, internetissä kirjoitteluun ja sosiaalisen median tiliesi päivittämiseen. Jossain välissä otat pikaiset torkut, että jaksat taas jonglöörata kommunikoinnin ristiaallokossa. Sinä pidät yhteyttä ystäviisi ja tuttuihisi kiitettävästi. Nukkuminen ei ole lempipuuhaasi, koska mietit eniten, mistä jäät paitsi levon aikana.

Rapu: Purat harmistumista nukkumalla.

Ravut ovat kiireisiä ja korjailevat aina asioita ympärillään. Kun joku alkaa ottamaan kunnolla hermoon, eikä mikään tunnu onnistuvan, Rapu pakenee todellisuutta unten maailmaan. Hajoilet sängyn pohjalla ja itkeskelet ja näet liskounia, kunnes olet palautunut ja valmis palaamaan arkielämään kiinni.

Leijona: Päiväunien korvaamaton kuningatar.

Kuin leijona, sinäkin vietät pitkän aikaa nautinnollisten päiväunihetkien parissa. Tarvitset turhamaisena merkkinä paljon aikaa kauneusunillesi. Nautit myös pitkistä ja rauhallisista yöunista. Vaikka olet muuten ekstrovertti merkki, pieni vetäytyminen rentouttaville unille on sinulle itsen hemmottelua.

(kuva: Fotolia)

Neitsyt: Kahdeksan tuntia päivässä, lääkärin määräys.

Sinun ei kannata pilailla terveytesi kanssa - etkä tätä tee. Kun lääkäri neuvoo kahdeksan tunnin unet, noudatat määräystä kuin Raamatun sanaa. Haluat pysyä kaidalla tiellä ja olla oikeaoppinen nukkuja. Siksi voitkin usein hyvin.

Vaaka: Kaksi tuntia unta yhtenä iltana, toisena kymmenen, jotta säilytät balanssin.

Millaiset tahansa yöunesi ovatkaan yleisesti, tasapainottelet pitääksesi itsesi kunnossa. Jos nukut jonain yönä vähemmän, koska mieli laukkaa, toisena yönä otat univelan takaisin.

Skorpioni: Ei mitään hajua.

Skorpionien tavat ovat mysteeri kaikille muille, paitsi merkille itselleen. Pidät elämäsi mystisen verhon takana. Vain läheisin kumppanisi tietää unesi määrän.

(kuva: Fotolia)

Jousimies: Viisi tuntia tunta ja nukut hyvin missä vain.

Jousimiehenä elämäsi on vauhdikas ja seikkailullista. Liikut ja touhuat, kunnes käytännössä kaadut maahan uupuneena. Nukut missä vain, ja sinulla on loistavat unenlahjat pikku päiväuniin.

Kauris: Unen laatu ratkaisee, ei määrä.

Kauriina olet kunnianhimoinen ja teet paljon töitä elämäsi eteen. Sinulla siis on myös rahaa, ja haluat nukkua yösi kalliilla lakanoilla, hyvällä patjalla ja muhkea tyyny pääsi alla. Vaikka yöunet olisivat lyhyehköt, niissä pitää olla laatua.

(kuva: Fotolia)

Vesimies: Aikaisin sänkyyn, aikaisin ylös.

Vesimiehenä mielesi on aktiivinen, ja saattaa kestää, että nukahdat. Saat ideoita yön aikana, ja unissa voi olla hyviä vihjeitä elämäsi kulkuun. Heräät aikaisin yleensä täynnä virtaa ja alat työskennellä kohti tavoitteitasi.

Kalat: Neljä tuntia yössä kun olet iloinen, 15 tuntia yössä kun olet masentunut.

Kalojen tunnetilat ratkaisevat, miten hän lepää. Jos mielialasi on laskussa, haluat uppoutua petiin ja jäädä sinne. Kun olet onnellisessa mielentilassa, mielesi käy ylikierroksilla ja nukut vähemmän. Uni on sinulle vaikeilla hetkillä eskapismia, todellisuuspakoa.

Lähde: Elite Daily.

Lue myös: Minkä rotuinen koira sopii sinulle parhaiten? Horoskooppimerkkisi paljastaa

Lue myös: Härkä on kaunis, rapu paras suutelija - tunnistatko itsesi rehellisestä horoskoopista?

Kilpailut

Uusimmat