Kuva: AOP / Tomi Natri

MTV: Miss Suomi Petra Hämäläinen aloitti mallinuransa jo teini-ikäisenä - ei päässyt tuolloin edustamaan Suomea

27.09.2022 19:15 - Lauri Kujanpää

- Jukka Rintala löysi minut Savonlinnan Sokoksen casting-tilaisuudesta ja silloin mallintyöt alkoivat, Hämäläinen kertoo Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Lauantaina 17. syyskuuta uudeksi Miss Suomeksi kruunattiin 26-vuotias Petra Hämäläinen, joka on kotoisin Savonlinnasta.

MTV:n Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa Hämäläinen paljastaa, että hän aloitti mallinuransa jo teini-ikäisenä 10 vuotta sitten.

- Jukka Rintala löysi minut Savonlinnan Sokoksen casting-tilaisuudesta ja silloin mallintyöt alkoivat. Samana syksynä oli myös Miss Model of the World -kilpailu, jonka voitin. En kuitenkaan päässyt tuolloin ulkomaille edustamaan Suomea, sillä olin liian nuori.

Hämäläistä asia ei kuitenkaan harmita.

- Hyvä, että on ikärajat. Tuo on aika raadollista työtä. Kun olin 19-vuotiaana Milanossa ja Australiassa, niin sen huomasi, kuinka tiukka se maailma on ja paineet ovat kovat.

Hämäläisen äiti ja mummo ovat molemmat haaveilleet misseydestä ja heillekin aikoinaan ehdotettiin hakemista kilpailuun. Hämäläinen sanookin, että hänen voittonsa oli myös koko perheen voitto. 

- Kyllä se [voitto] tuntuu hyvältä. Mummo ei ole enää täällä kanssamme, mutta hän on sydämessäni ja ajattelen häntä paljon.

Voit katsoa koko haastattelun alta.

Jos video ei näy, katso se MTV:n sivuilta.

Lue myös: HS: Shirly Karvinen missivuosistaan: 'Oli perussettiä muistaa, ettei vahingossa pyllistänyt kameralle'

Lue myös: Miss Suomi -finalisti Katariina Juselius julkaisi kuvia syömishäiriön ajoilta - "Ajattelin olevani lihava"

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat