Kuva: MTV

Maajussi-Joonaksen käytös saa morsianehdokkaat turhautumaan: "Olen jo luovuttanut"

18.10.2022 14:15 - Iiro Myllymäki

Maajussille morsian -ohjelmassa kaksi morsianehdokasta kokee, että peli on jo menetetty.

Maajussille morsian -ohjelmassa on edetty farmiviikon toiselle treffipäivälle. Joonaksen, 23, kanssa kahdenkeskistä aikaa pääsee treffeille viettämään Linda. Kaksi muuta morsianehdokasta, Sussi ja Sofia, puolestaan jäävät kasaamaan hyllykköä samaan aikaan.

Sofia ja Sussi ovat ehtineet jo ystävystyä keskenään. Heillä molemmilla on samankaltaisia ajatuksia maajussi-Joonaksesta. Heidän mielestään mies on kohdistanut erityistä kiinnostusta vain Lindaa kohtaan. Kaksikko keskustelee avoimesti tuntemuksistaan.

- Meitä ei oteta huomioon, kun olemme ryhmässä. Hänellä on katse Lindaan koko ajan, Sussi sanoo.

Sofia osoittaa olevansa samaa mieltä.

- En oikein tiedä, mitä sanoa. Olen jo luovuttanut tässä asiassa. Ei paljoa tee mieli lähteä treffeille huomenna, Sussi jatkaa.

Linda ja Joonas lähtevät treffeillään romanttiselle lennolle. (kuva: MTV)

Sofia kävi Joonaksen kanssa treffeillä edellisenä päivänä.

- Sen voin sanoa, että sitten kun olemme kahdestaan, Joonas ottaa todella hyvin huomioon, Sofia toteaa.

Häntäkin kuitenkin häiritsee, että ryhmätilanteissa Linda tuntuu vetävän Joonaksen huomion puoleensa täysin.

Sussi puhuu tunteitaan auki vielä kameroille haastattelussa.

- On se surullista, mutta ei sille voi mitään. Linda on mahtava ihminen, Sussi sanoo.

Jakso on jo katsottavissa MTV Katsomossa. Maajussille morsian -ohjelmaa esitetään MTV3-kanavalla maanantaisin kello 20.

Lue myös: Uudet maajussit ja maajussittaret paljastettiin - katso, ketkä lähtevät etsimään rakkautta

Kilpailut

Uusimmat