Kuva: Ville Paasimaa

Saara Aalto yllättyi, kun häntä pyydettiin juontajaksi piilokameraohjelmaan - paljastaa, ketä haluaisi jekuttaa

25.12.2022 08:15 - Jenni Tuusjärvi

Laulaja Saara Aallon salainen haave toteutui, kun hänet pyydettiin juontajaksi uuteen piilokameraohjelmaan.

Laulaja Saara Aalto, 35, on tehnyt hiljattain uuden aluevaltauksen. Hänet nähdään nimittäin juontajana uudessa Saara Aalto pränkkää Suomea -viihdeohjelmassa.

Ohjelma on kansainvälinen formaatti, joka nähdään samanaikaisesti omina versioinaan Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.

Voit kuunnella koko haastattelun alta sekä Podplaysta.

Vaikka Aalto kertoo aina haaveilleensa työstä juontajana, tuli kutsu ohjelman keulakuvaksi laulajalle yllätyksenä.

- Täytyy sanoa, että olin todella yllättynyt tästä kutsusta, Aalto toteaa Voice.fi:n haastattelussa.

- Että minä johonkin piilokameraohjelmaan, laulaja muistelee ihmetelleensä.

Aalto kertoo ajatelleensa, että yleensä piilokameraohjelmien juontajina nähdään ronskeja ja seikkailuhenkisiä, jekuttajatyyppisiä miehiä. Tällaisia ovatkin Aallon mukaan muiden maiden juontajat.

Laulaja kertoo kysyneensä asiasta ohjelman tuotantotiimiltä, miksi juuri hän olisi sopiva ohjelman juontajaksi?

Aallon mukaan Suomessa ohjelmasta haluttiin tehdä hieman erilainen, kuin voisi kuvitella.

- Minä tekemässä tällaista ohjelmaa voi olla yllättävää ihmisten mielestä, Aalto valottaa.

Live-television tekeminen vahvuutena

Aallon mukaan piilokameraohjelmassa tehdään kuitenkin kohtauksia, joita ei voi kuvata uudestaan, sillä tuolloinhan ihminen tietäisi, että häntä jekutetaan. Siksi kohtaukset on saatava kerralla valmiiksi.

- Live-tv taas on vahvuuteni, jota olen tehnyt koko elämäni, olen aina ollut live-televisio-ohjelmissa. Aalto kuvailee.

Aalto nousi julkisuuteen osallistuttuaan Talent Suomi -televisiokilpailuun vuonna 2007. Tämän jälkeen hänet on nähty muun muassa myös The X Factorissa, The Voice of Finlandissa sekä Ison-Britannian Dancing on Ice -luistelukilpailussa. Televisioiduissa kilpailuissa uusintaotoille ei ole sijaa.

Hänen mukaansa kokemus suorana lähetettävistä televisio-ohjelmista oli tuotantotiimin mielestä etu. Laulaja osaisi elää hetkessä.

- Olin aika otettu siitä.

Aalto kuvailee olevansa heittäytyvä ja osaavansa nauraa itselleen.

- Minulla ei ole mitään sellaisia estoja ja blokkeja.

Ketä Aalto haluaisi päästä vielä jekuttamaan?

Ohjelmassa nähdään myös julkisuudesta tuttuja henkilöitä, jotka joutuvat jekkujen kohteeksi. Sarjassa nähdään muun muassa Duudsoneista tuttu Jukka Hildén, tosi-tv-tähti Sauli Koskinen sekä koripalloilija Petteri Koponen.

On kuitenkin vielä eräs henkilö. jota Aalto haluaisi vielä päästä jekuttamaan.

Hän haluaisi jekuttaa vaimoaan Meriä.

- Häntä on todella vaikea yllättää, koska hän tietää heti. Hänellä on kaikki tuntosarvet niin herkillä, Aalto naurahtaa.

- Yritin järjestää hänelle yllärisynttärit, hän tiesi koko ajan, se on ihan mahdotonta hommaa, Aalto jatkaa.

Saara Aalto pränkkää Suomea -ohjelma on katsottavissa suoratoistopalvelu Primessa.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Saara Aalto saa ihmiset hämmentymään koirapuistossa - puhuva eläin on liikaa

Lue myös: Saara Aalto eli "miljonäärielämää" Espanjassa Meri-vaimonsa kanssa - kertoo, miten hurja haave kävi toteen

Lue myös: Saara Aalto teki paluun erityislaatuisella kappaleella - lapsena kirjoitettu laulu muuttui surullisen ajankohtaiseksi

Kilpailut

Uusimmat