Kuva: AOP

Uutuuselokuva ei peittele naisen halua - kielletystä viettelyksestä syttyy noitavaino

09.09.2016 07:48 - Anna Hopi

Tulen morsian -elokuvan ohjannut Saara Cantell halusi esittää naisen seksuaalisena olentona, joka voi myös haluta toisen miestä.

Tulen morsian kertoo Ahvenanmaalla tapahtuneista noitavainoista vuonna 1666. Ohjaaja Saara Cantell valmisteli elokuvaa 12 vuoden ajan yhdessä Leena Virtasen kanssa. Elokuva pureutuu 16-vuotiaan luonnonlapsimaisen Annan elämään ja kiellettyyn rakkauteen, joka suistaa elämän raiteiltaan. Cantellin mukaan elokuva on pyrkinyt kuvaamaan realistisesti 1600-luvun naisen elämää.

- Onneksi Suomessa elämä on 350 vuodessa muuttunut paljon. Monin paikoin naista ei pidetty tasavertaisena ihmisenä miehen kanssa. Moni oli siinä käsityksessä, ettei naisella ole sielua ja nainen on samalla tasolla lapsen kanssa. Vahvimmin elokuvassa tulee esille se, että moraalikäsitykset ovat olleet täysin erilaiset miehillä ja naisilla, sanoo Cantell.

- Elokuvassa on eräs keskeinen henkilö, joka tulee raiskatuksi ja on ihan normaalia, että hänen kihlattunsa voi hylätä hänet ja isä heittää pois kotoa. Ei ole sitten muuta vaihtoehtoa kuin lähteä myymään itseään. Se on valitettavasti todellisuutta monelle naiselle tänä päivänäkin. Eivät nuo valitettavasti ole pelkästään kaukaisessa historiassa olevia asioita.

Päähenkilöksi nainen, joka viettelee

Kysyttäessä sitä, onko elokuva feministinen, Cantell hymähtää.

- Olen feministi, joten olisi vaikeaa tehdä elokuvaa, jossa arvoni eivät näkyisi. Ajattelen, että feministinä on tärkeää tehdä elokuva, jossa kaikki hahmot ovat mahdollisimman tosia ja moniulotteisia. Ja ymmärrettäviäkin heikkouksineen ja virheineen. Halusimme tehdä vahvan, aktiivisen nuoren naisen, joka ei ole vieteltävissä vaan itse viettelee. Olen kaivannut katsojana sellaisia hahmoja, joissa nainen toimii itse ja kasvaa, hän sanoo.

- Valkokankaan naiset ovat usein hyvin yksiulotteisia ja pinnallisia. Jossain törmäsin hienoon sitaattiin, jossa kyseinen henkilö kertoi näkevänsä jatkuvasti valkokankaalla miehiä, jotka ovat kiinnostavampia kuin ne, joihin hän törmää tosielämässä. Samoin hän näkee naisia, jotka ovat tosielämässä kiinnostavampia kuin valkokankaalla. Tätä tasapainoa olisi hyvä vähän muuttaa.

Tuulia Elorannan esittämä Anna on elokuvassa seksuaalinen hahmo, jonka halut eivät sovi silloiseen yhteiskuntajärjestelmään ja kirkon vaatimuksiin.

- Oli tietoinen valinta esittää Annan seksuaalisuus näin vahvana. Hän on 16-vuotias, ja on kiehtovaa näyttää heräävä seksuaalisuus, joka on kuin luonnonvoima. Se on ollut naisilla kautta historian se asia, jota on haluttu kahlita ja säännöstellä. Edelleenkin elämme aika konservatiivisia aikoja. Nuoria poikia varoitellaan siitä, että hillitkää halunne ja naisia pelotellaan, että voitte tulla raskaaksi. Leffoissa nähdään kohtauksia, jotka ovat raiskauksia ja hyväksikäyttöjä. Rakastelukohtauksista puuttuu naisen ilo. Halusimme näyttää elokuvassa sen, miltä rakastelu tuntuu, ei sitä miltä se näyttää, selittää ohjaaja.

- Paljaan pinnan näyttäminen ei ollut yhtä kiinnostavaa. Paradoksi on se, että rakastelu on sisältä päin tuleva kokemus. On eri asia, miltä se tuntuu kuin se, miltä se näyttää. Olin miettinyt monta vuotta, miten voisi tavoittaa sen tunteen. Kohtaus oli minulle tärkeä.

"Itkin kidutuskohtauksia ohjatessa"

Elokuva ei olisi onnistunut ilman oikean päähenkilön esittäjän löytämistä. Annaa näyttelee nuori lupaus Tuulia Eloranta. Cantell tutustui häneen ohjatessaan elokuvaa Tähtitaivas talon yllä, jossa Tuulia näytteli sivuroolia.

- Hän oli silloin vasta 13-vuotias, kun tapasimme, mutta hän jäi mieleeni lahjakkuutensa takia. Kun aloimme tehdä Tulen morsianta, kutsuin Tuulian koekuvauksiin. Koska hän ei ole ruotsinkielinen, laitoin hänet lukemaan vaikeaa ruotsinkielistä monologia. Hän selvisi siitä hienosti ja siitä tiesin, että tässä meidän Anna on, hymyilee Cantell.

Tulen morsian tulee ensi-iltaan 9. syyskuuta ja ohjaaja uskoo sen kiinnostavan monia eri-ikäisiä naisia. Hänen mukaansa ohjaustöiden tekeminen oli palkitsevaa, mutta myös paikoitelln erittäin rankkaa.

- Ensimmäiset kohtaukset, joita elokuvaan tehtiin Ahvenanmaalla, koskivat mestauksia. Siellä oli paikallisia ahvenanmaalaisia esittämässä kyläläisiä. Mietimme Leenan kanssa, että tässä tämä nyt on, mitä olemme suunnitelleet 12 vuotta. Kidutuskohtaukset olivat todella rankkoja kuvata, vaikka tarina olikin meille tuttu ja olimme itse kirjoittaneet sen. Kun taitavat näyttelijät tekivät työtään, ne kävivät minulla kroppaan, tunnustaa nainen.

- Itkin ohjatessa ja olin kauhean uupunut sen jälkeen. Vaikka ohjaajana sitä vain katsoo vierestä, mutta tiettyjen päivien jälkeen, kuin olisin juossut pitkän lenkin. Elin koko kropalla mukana

Lue myös: Tulevassa Tulen morsian -elokuvassa voimakkaita naiskohtaloita - katso traileri

Kilpailut

Uusimmat