Luulosta tuli tietoa: Silmälasien käyttäjät ovat älykkäämpiä

17.03.2015 10:00 - Henna Koste

Saksalaistutkimus paljastaa vanhan luulon todeksi.

Silmälasien käyttäjät ovat älykkäämpiä, kertoo tuore saksalaistutkimus. Tutkimuksessa selvisi, että likinäköiset viettävät enemmän aikaa koulussa ja hakeutuvat todennäköisemmin korkeakoulutukseen. Tutkimukseen osallistui 4600 35–75-vuotiasta saksalaista, joilla on todettu huono näkö. Selvisi, että 53 prosenttia korkeakoulun läpäisseistä kärsii likinäöstä.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että silmälasien käyttäjiä myös pidetään älykkäinä. Lasit tekevät vaikutuksen etenkin työnantajiin. Taannoin tehdyssä brittikyselyssä selvisi myös, että kolmasosa vastanneista ajattelee näyttävänsä ammattimaisemmalta lasit päässä. 

Olipa sinulla siis oikeasti huono näkö tai ei, asustelaseja on syytä pitää mukana ainakin työhaastattelussa. 

Lähde: Metro

 

 

Millainen on kevään aurinkolasimuoti - lue täältä.

Kilpailut

Uusimmat