Kuva: Shutterstock

Makeisverolla ei välttämättä olekaan odotetunlaisia vaikutuksia

08.04.2024 15:15 - Minttu Tikkanen

Verotus näyttää ohjaavan ostokäyttäytymistä vain rajatuissa tapauksissa.

Makeisveronakin tunnettu karkkien, jäätelöiden ja sokeripitoisten limujen tervespohjainen, korkeampi verotus ei välttämättä saakaan ihmisiä jättämään herkkuja ostamatta. 

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen, VATT:n tekemän tutkimusraportin mukaan vuonna 2011 käyttöön otettu, makeisiin, jäätelöihin ja sokerilimuihin kohdistuva korkeampi verotus ei vähentänyt tuotteiden menekkiä.

Vaikka verotuksen kiristymisen myötä tuotteiden hinnannousu oli lopulta jopa 10 prosenttia, pysyi niiden kulutus silti ennallaan, kertoo VATT:n ja Verotutkimuksen huippuyksikkö FIT:n tutkimusprofessori Tuomas Kosonen.

”Makeisveron korotuksen seurauksena jäätelön ja makeisten keskimääräiset hinnat nousivat 10 prosenttia. Makeisveron kohteena olevien tuotteiden kulutusta veron käyttöönotto ei kuitenkaan vähentänyt”, Kosonen kommentoi.

Ainoa, jonka kysyntä väheni, olivat sokeripitoiset juomat, sillä niiden ostosta siirryttiin sokerittomiin virvoitusjuomiin, joita verotus ei koskenut. Näyttäisikin siis, että verotus vähentää kysyntää vain, jos tarjolla on korvaava, terveellisempi tuote, jonka hinta pysyy ennallaan. Virvoitusjuomien kulutuksen kokonaismäärä ei kuitenkaan hetkahtanut mihinkään. Kososen mukaan näyttää siis siltä, että laajemmin kulutusta voi olla hankala ohjata verotuksen keinoin terveellisempään suuntaan.

”Tutkimuksemme perusteella laaja terveyspohjainen vero tuskin ohjaisi kulutusta terveellisempään suuntaan. Joidenkin yksittäisten tuotteiden kohdalla vero voi näin tehdä, kuten tässä tutkimuksessa kävi sokerillisten virvoitusjuomien kohdalla. Näille jo tosin on olemassa korotettu virvoitusjuomavero tälläkin hetkellä”, Kosonen jatkaa.

Terveyspohjainen verotus on noussut puheenaiheeksi jälleen, vaikka siitä luovuttiin sokerilimuja lukuun ottamatta vuonna 2017. Nyt tehdyt tutkimukset voivat antaa osviittaa siitä, millaisia vaikutuksia verotuksen kiristämisellä voi mahdollisesti olla.

Lue myös: Kannattaako sokerilakko? Ovatko makeutusaineet myrkkyä? Ravitsemusterapeutti vastaa ikuisuuskysymyksiin

Lue myös: Miksi maito aiheuttaa vatsaoireita vain Suomessa, mutta ei ulkomailla reissatessa? Asiantuntija vastaa

Lähde: VAT

Kilpailut

Uusimmat