Mitä makuuhuoneesi väri kertoo sinusta?

08.09.2015 10:29 - Anna Hopi

Jos seinät puhuisivat, ne kertoisivat tarinoita persoonallisuudestasi.

Keltainen

Sinusta 10 aikaan aamulla tarkoittaa oikeasti keskipäivää. Et ole tarvinnut herätyskelloa lastentarhan jälkeen. Et ymmärrä, miksi ihmiset eivät ole enemmän riemuissaan alkavasta päivästä ja auringonpaisteesta. Saat enemmän tehtyä päivän varhaisina tunteina.

Valkoinen

Jos lampunhenki antaisi sinulle kolme toivetta, yksi niistä olisi hyvät yöunet. Makuuhuoneesi on pakopaikka. Huone, jota odotat tiukan työpäivän jälkeen. Et ajattele valkoisten seiniesi olevan paljaat. Sen sijaan ne luovat tyhjän tilan, joka auttaa tyhjentämään mielesi. Huoneessa saa olla vähän värejä, muttei liikaa.

Tummansininen

Sinulla on mielipide kaikesta, etkä epäröi kertoa sitä muille. Pidät vahvasta kahvista (ei koskaan kermaa tai sokeria). Eläydyt vahvasti politiikan tapahtumiin ja sinulla on oma suosikkipuolue, jota kannatat. Tuomitset ihmiset heidän kirjavalikoimansa perusteella. Pidät myös toisten mielipiteistä ja uusista oivalluksista, vaikka oletkin vahva persoona.

Beige

Huomautat usein toisille, ettet ole hemmoteltu - tiedät vain, mitä haluat. Sinulla kesti pitkään löytää makuuhuoneeseen se sopiva beigen sävy, joka muistuttaa sinua lattesta, jonka joit täydellisenä aamuna sinä keväänä Pariisissa.

Harmaa

Olet avoin uusille ideoille, mutta haluat nähdä ne ensin toiminnassa, ennen kuin hyväksyt ne täysin. Odotat todisteita ennen uskoa. Et halua sitoutua mihinkään turhaan.

Vaaleansininen

Kun mietit makuuhuoneen väriä, valinta kesti viisi sekuntia. Otit värin, jota olet aina rakastanut: sinisen. Olet raikkaan rehellinen sen suhteen, mistä pidät. Et ota myöskään itseäsi liian vakavasti.

Ruskea

Haluat päästä eroon isosta kirjakokoelmastasi, ne olisi kiva vaihtaa digitaalisiin versioihin. Kasvoit kirjojen parissa, mielesi on ollut lapsesta lähtien todella aktiivinen. Koet makuuhuoneessasi ne ihanimmat lukuhetket upeiden romaanien parissa.

Vihreä

Et koskaan unohda kirjoittaa kiitos-kirjettä, sinulla on upea huivikokoelma ja tiedät täsmälleen, mitä viiniä tilata päivällisellä. Olet ajattelevaisuuden perikuva ja luotettu ystävä sellaiselle ihmiselle, joka tätä tarvitsee. Et ole kuitenkaan tylsä, vaan tyylikäs persoona, jolla on hyvä maku.

Pinkki

Jos se olisi sosiaalisesti hyväksyttyä, käyttäisit makuuhuonettasi vieraiden viihdytystilana. Olet sosiaalinen olento, joka nauttii hyvästä illasta ulkona, jutustelu-lounaista ystävien kanssa ja tietenkin treffeistä. Muistat aina karamellin värisistä seinistäsi teinivuotesi, jolloin makasit myöhään hereillä puhelimeen kiinni liimautuneena.

Oranssi

Sinussa on elämäniloa vaikka muille jakaa. Nautit virkeästä elämäntyylistä ja pidät hyvää huolta kunnostasi. Musiikki on elämäsi kantava voima ja sinut löydetäänkin usein karaokesta. Laulat myös suihkussa ja syöt sängyssä - et siis ole liian sovinnainen ihminen.


Lähde: Good Housekeeping.


Kilpailut

Uusimmat