Matkaoppaan vinkit tinkimiseen Turkissa

19.01.2015 20:15 - Noora Suomalainen

Turkkilaiseen kulttuuriin kuuluva tinkiminen on monelle suomalaiselle täysin vierasta.

Kun lähtee ostoksille Turkissa, kannattaa varautua siihen, että kaikesta täytyy tinkiä. Tinkiminen on osa maan kulttuuria ja se kuuluu kaupankäyntiin. Suomalaisille tapa voi olla ärsyttävä, mutta tilanteen ei aina tarvitse olla hankala tai negatiivinen.

Istanbulissa matkaoppaana oleva Mervi Urpilainen kertoi matkamessuilla Iskelmälle hyviä vinkkejä tinkimiseen. Lue matkaoppaan vinkit ja onnistu tinkimisessä seuraavalla kerralla.

Syö hyvin ennen shoppailua

- Kannattaa syödä hyvin ennen kuin lähtee edes yrittämään. Varsinkin jos koittaa suunnata jonnekin basaareille, ei missään nimessä nälkäisenä. Eli kannattaa tankata hyvin.

Aamulla liikkeelle

- Turkissa on aika pitkälti tämmöinen uskomus, että kauppiaalle tuottaa hyvää onnea jos päivän ensimmäinen myynti on onnistunut. Eli sitä voi käyttää sitten tämmöisenä ässänä hihassa.

Varaa aikaa

- Jos kalenteri näyttää siltä, että tässä nyt on tunti aikaa basaareille niin sanotaan, että täytyy olla todella tehokas myöskin siinä tinkaamisessa. Mutta lähtee ihan rennolla asenteella, että ei haittaa vaikka siihen menee tovi jos toinenkin.

Rento asenne mukaan

- Yhtään jos ärsyttää, niin kannattaa jäädä sinne hotelliin tai jonnekin muualle. Ei kannata yrittää ollenkaan, koska siitä ei tule kenellekään kivaa.

Vertaile ja mieti hintoja

- Yleensä sanotaan, että noin puolet voi hinnasta pudotella, mutta ajan kanssa ja sitten vähän tietysti riippuu, että mistä siellä kauppaa hieroo. Hinta riippuu siitä, onko se joku hamam-kinnas tai sitten ihan joku matto tai jotain muuta vastaavaa. Suhteuttaa vähän siihen ja tehdä tietysti vähän vertailua.

Pakko ei ole ostaa

- Ei kannata hämmentyä siitä, että kaupoissa tarjotaan yleensä teetä tai kahvia tai virvokkeita tai jotakin muuta. Se on ollu monelle yllätys ja helposti ehkä suomalaiselle tulee mieleen, että no nyt on pakko ostaa jotakin. Se ei suinkaan tarkoita sitä, vaan se on lähinnä vieraanvaraisuuden ja lämminhenkisyyden ele.

Kilpailut

Uusimmat