"Olen nieleskellyt asiat ja pitänyt suuni kiinni ":Millainen riitelijä sitten olet, Mira Luoti?

20.05.2019 18:15 - Katariina Auvinen

Nainen julkaisi tuoreen kappaleen muutama viikko sitten.

Laulaja Mira Luodin tuorein kappale, Yksi syy, on ylistyslaulu kaiken kestävälle rakkaudelle, jota eivät edes repivät riidat saa palasiksi. Luodin mukaan kappaleessa on omakohtaisuutta. 

- Aina pitää olla kappaleissa omakohtaisuutta ja olen myös paljon jutellut lähipiirin kanssa asioista ja saanut vertaistukea omiin ongelmiini sitä kautta, hän kertoo Voice.fi:lle antamassaan haastattelussa. 

Millainen riiteliijä Mira Luoti sitten itse on? 

- Minua saa aika kauan tökkiä ennen kuin sanon asioista. Olen todella kova pohdiskelemaan ja koitan aina ajatella mahdollisimman monelta kantilta asiat enkä vain yksiviivaisesti. En usko, riita syttyy siitä, että toinen sanoo siinä hetkessä jotain ärsyttävää vaan kyllä sinne pohjalle on kertynyt jo jotain, hän pohtii. 

- Mitä useammin parisuhteessa puhuttaisiin niistä asioista, joista se riita syttyy, niin ne eivät kasvaisi niin valtaviksi vuoriksi. Olen itsekin joutunut opettelemaan puhumista. Olen ennen nieleskellyt asiat ja pitänyt suuni kiinni, hän uskoo. 

Se, kumpi pyytää Mira Luodin perheessä ensin anteeksi, riippuu tilanteesta. 

- Kyllä se on tilanteesta riippuvaista. Minulle anteeksipyyntö osoitetaan teoilla. Varsinkin jos on joku vaikea ajanjakso ja toine vain pyyteelee anteeksi tekemisiään, mutta toistaa ne samat asiat niin sillä pyynnöllä ei ole mitään merkitystä, Luoti sanoo. 

Hänen kappaleessaankin puhutaan siitä, että anteeksi on vaikea sanoa. 

- Sen pyynnön takana pitää sitten itse seisoa. Jos mokaa, niin se on ihan ok, mutta ei pitäisi heti parin viikon päästä olla tekemässä sitä samaa juttua uudelleen. Silloin puhutaan jo jostain ongelmasta, joka pitäisi käsitellä, hän sanoo. 

Kuuntele Mira Luodin uusin kappale alta. 

Lue myös: 'Hän vain soitti ovikelloa': Mira Luotia tullaan hakemaan yllätyskeikoille jopa kotiovelta

Lue myös: Mira Luoti kertoi väsymyksestään: "Olen opettelemalla opetellut nukkumista"

Iskelmä, Radio Nova ja Voice.fi kuuluvat kaikki osana Bauer Mediaan. 

Kilpailut

Uusimmat