Uutta promillerajaa esitetään koskemaan myös soutuveneitä.
Nuorten naisten masennuslääkkeiden käyttö kaksinkertaistui ja alakouluikäisten poikien AHDH-lääkkeiden käyttö yli kolminkertaistui vuodesta 2014.
Punakaulakengurut Miina ja Manu ovat saaneet perheenlisäystä.
Samanlaisia merkkejä on käytetty aikaisemmin myös saimaannorpilla.
Uudet asukkaat tulevat yleisön nähtäville, kun muuttoprosessi on ohitse ja ne ovat rauhassa kotiutuneet.
Vaikka lihavuuslääkkeiden käyttö kasvaa, tiedetään hoidon vaikuttavuudesta tosielämässä vielä vain vähän.
Musiikkiohjelman uusi kausi alkaa syksyllä.
Andersonin look oli raikkaan kesäinen.
Kela teki kokeilun, jossa asiakkaat saavat perustoimeentulotuen päätökset ilman päätöksen tehneen ratkaisuasiantuntijan nimeä.
Nykyinen Kelan pääjohtaja jää eläkkeelle toukokuun lopussa.
Tunnustuksen myönsi Suomalainen työ ry.
Myös ensikertalaisia palkittiin gaalassa Vuoden parhaimpina.
Instrumentariumin kyselyn mukaan jopa 97 prosenttia silmälasien käyttäjistä myöntää toimineensa tavalla, joka vahingoittaa heidän lasejaan.
Suomen karhukanta on kasvanut tasaiset viimeisen reilun vuosikymmenen aikana.
Hirvieläinkolarista on aina ilmoitettava hätäkeskukseen.
Korkeasaaren partakorppikotkien pesässä sirkuttaa kuukauden ikäinen poikanen.