Emppu Suhonen kertoo ihailevansa pääministeri Marinia.
Viihde
noin vuosi sitten
Rap-artisti Yeboyah nosti esiin, että Jezebel-sanalla on myös rasistinen lataus. Lauri Ylönen kertoo, että hänellä ei ollut tietoa tästä merkityksestä Jezebel-kappaletta kirjoittaessaan.
Musiikki
noin vuosi sitten
Pian Torinoon matkaava yhtye on ottanut euroviisuesitykseensä vaikutteita It-elokuvasta. Bändi toivoo pääsevänsä finaalissa kymmenen kärkeen.
Musiikki
noin vuosi sitten
Jezebel on kerännyt sekä Spotifyssa että YouTubessa valtavan määrän kuunteluja.
Musiikki
noin vuosi sitten