Muusikko on kohdannut uransa aikana ihailijoita laidasta laitaan. Eräs heistä ilmestyi ovelle nuoren pojan kanssa.
Yhtyeen johtohahmo on kiitollinen siitä, että Neljä Ruusua on ehdolla vuoden yhtyeeksi Iskelmä Gaalassa.
Neljä Ruusua julkaisi tänään perjantaina 8. tammikuuta uuden kappaleen.
Alanko odottaa innolla keikkailua.
Heivässeiväs kuulosti esityksissään erilaiselta.
Ilkka Alanko muistelee ikävää tapaa, johon hän on törmännyt lavalla.
Suosikkilaulaja täyttää tänään pyöreitä. Mies muistelee uraansa Iskelmän iIltapäivässä.
Neljä Ruusua - Ohikiitäviä Tähtihetkiä -dokumenttielokuva on nyt katsottavissa YouTubessa.
Neljä Ruusua - Ohikiitäviä Tähtihetkiä -dokumentti on katsottavissa nyt YouTubessa.
Suomalaismuusikko ei koe, että yhtyeen tulisi muuttua vuosien kuluessa. Hän pitää siitä, että yhtye kuulostaa "aina samanlaiselta".
Suomalaisrokkari kertoo kuuntelevansa genrestä riippumatta musiikkia, mikä on hänen mielestään hyvää.
Joulu tarkoittaa Neljä Ruusua -solistille rauhoittumista perheen ja läheisten kanssa.
SingStar-karaokepeli on tuttu Ilkka Alangolle, joka myöntää hävinneensä pojalleen, kun he lauloivat Juppihippipunkkarin.
Muusikko toteaa, ettei ole normaalisti pillittäjätyyppiä.
Elias Kaskinen on tänään täyttänyt 25 vuotta.
Neljä ruusua -yhtyeen solisti sanoo, että on yrittänyt hakea apua melatoniinistä, mutta ei koe saaneensa siitä hyötyä.