Keskimäärin yli kaksi miljoonaa ihmistä seurasi Ylen lähetystä.
Viihde
10 kuukautta sitten
Pyhimys paljastaa myös, kenen soittolistalta löytyvän artistin kanssa hän haluaisi tehdä musiikkia.
Musiikki
10 kuukautta sitten
Vierasmäärää on tänä vuonna pienennetty.
Viihde
11 kuukautta sitten
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa rouva Jenni Haukio paljastivat Ylen lähetyksessä, mitä he toivovat joululahjaksi.
Viihde
noin vuosi sitten
Toimittaja-juontaja Sami Sykkö julkaisi Instagram-sivullaan kuvasarjan, jossa muistellaan Linnan juhlia.
Viihde
noin vuosi sitten
Presidentti Tarja Halonen emännöi Linnan juhlia ensimmäisen kerran tasan 20 vuotta sitten.
Podcast
yli 2 vuotta sitten
Kaksi suomalaista pukusuunnittelijaa kertoo, kuinka koronavuosi on kohdellut heitä. Tapahtumakeskeistä työtä tekevät designerit panostivat tänä vuonna aivan muuhun kuin iltapukuihin.
Muoti ja kauneus
yli 2 vuotta sitten
Toisen maailmansodan aikainen valokuva herätettiin henkiin kuvankäsittelyllä.
Ilmiöt
yli 5 vuotta sitten
Pariskunnan mukaan Linnan juhlissa oli Suomen 100-vuotisjuhlan takia erityinen tunnelma.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Laulaja Janna vietti itsenäisyyspäivää perhepiirissä.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Poliitikko Ilkka Kanerva juhlisti 100-vuotiasta Suomea puolisonsa kanssa Linnan juhlissa.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Pariskunta haluaisi suomalaisten olevan ylpeitä sisukkuudestaan.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Itsenäisyyspäivän vastaanotto, eli Linnan juhlat on uskomatonta pukuloistoa. Pukujen arvostelu onkin useassa kodissa perinteistä puuhaa.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Freelance-toimittaja Wali Hashi kysyi suomalaisilta, mitä he ajattelevat maastaan. Olemmeko tosiaan tätä mieltä?
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Linnan juhlien - tai tällä kertaa Tampere-talon juhlien - ja jatkojen esiintyjäkattaus on Suomen huipputasolta.
Musiikki
yli 10 vuotta sitten
Maailman suurin nettihakupalvelu Google on vaihtanut logonsa suomalaiskansalliseen muotoon Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi.
Viihde
yli 11 vuotta sitten