Martoilla on ohjeet myös joulutähteiden pelastamiseen.
Myös Vikmanin koira Peppi on saanut osakseen huomiota.
Liikenteessä täytyy pysyä rauhallisena ja virkeänä.
Kinkun paras sisälämpötila on vuosittainen kysymys, eikä siihen ole yhtä oikeaa vastausta.
Myrkytystä epäillessä ei kannata jäädä odottelemaan.
Esimerkiksi monet joulukukat ovat kissoille myrkyllisiä.
Joululaulut kuuluvat monien joulunodotukseen.
Uuden joululaulun Disneylle levyttänyt artisti haluaa hellittää omaa suorituskeskeisyyttään, joka näkyy myös jouluvalmisteluissa. Matulalle joulu on perheperinteiden aikaa.
Konsertin juontavat Sara Parikka ja Jaakko Loikkanen.
- Uusien biisien kanssa tuntuu, että saamme materiaaliin enemmän meitä itseämme ja omaa saundiamme, Erkka Korhonen toteaa.
Sarjassa seurataan kolmea tonttua, jotka yrittävät pelastaa Iki-Iäkkään.
Pakastealtaasta löytyvät valmistaikinat voivat hämmentää. Mikä taikina sopii mihinkin tarkoitukseen?
Kausivaloja ei kannata polttaa turhan päiten.
Raskasta Joulua -yhtyeen kanssa Suomea kiertää 12 metallimusiikin taitavaa tulkitsijaa.
Kimmo Blomin kuolemasta tiedotettiin miehen omalla Facebook-sivulla eilen torstaina.
Tämän vuoden konserttien solistit julkistetaan hieman myöhemmin.