Taikakuu aloitti elokuun alussa keikkailun Juha Metsäperä solistinaan. Nyt uudistuneelta kokoonpanolta on tullut uusi Minä en puhu -musiikkivideo.
Taikakuun pitkäaikainen solisti Janne Raappana jää tauolle, ja 4. elokuuta mikin varteen tarttuu Juha Metsäperä. Bändi ottaa miehen vastaan tyytyväisenä.
Viimeksi vuonna 2012 Hyvä sydän -levyn julkaissut Juha Metsäperä aloittaa kuukauden päästä Taikakuu-yhtyeen solistina. Kyselimme artistilta, miten on uuden musiikin laita.
Taikakuun uudeksi solistiksi kiinnitetty Juha Metsäperä on tottunut keikoillaan huomioon naissukupuolen edustajien suunnalta.