Tällä kertaa pikaratikan kanssa kolaroi rekka.
Sovelluksessa on maanantaina huoltokatko.
HSL tarkastaa lippuja tehostetusti metrossa 11.-12.10.
Sisäänkäynti on kiinni, koska Kaupunkiliikenne purkaa lippuhallissa olevat rakennustelineet.
Työt valmistuvat joulukuussa.
Raitiovaunuja ohjataan poikkeusreiteille mikä minnekin.
Turun ennustetaan kasvavan vahvasti tulevinakin vuosina ja vuosikymmeninä.
Yksimielisiä oltiin siitä, että remonttia tulisi nopeuttaa.
Muutoksilla matkustajakapasiteettia saadaan kasvatettua.
Siltaan tehdään jo tänä syksynä väliaikainen tuenta.
Mannerheimintien katuremontti siirtyy uudelle pätkälle, mikä vaikuttaa useiden linjojen liikennöintiin.
Asemalla on tehty paloturvallisuuden parantamistöitä kesäkuusta lähtien.
Kokonaisuudessaan poikkeusjärjestely kestää muutamia päiviä.
HSL on erityisen huolissaan nuorten keskuudessa tapahtuvasta toiminnasta.
Vanhat putkistot vaativat jo huoltoa.
Erityisesti ilta- ja yöaikaan matkustaminen herättää turvattomuuden kokemuksia.