Kalastonhoitomaksun yläikäraja nousee sekä saaliiksi otettavat kalat on jatkossa lopetettava.
Kaikki verkot ovat vaarallisia saimaannorpille.
Kaksikko vietti yhdessä antoisat 45 minuuttia kalareissun antimista nauttien.
Kaija Koon bändissä rumpuja soittava Joni Leino julkaisi Facebookissa kuvan kalasaaliistaan.
Meriasiantuntija Callum Roberts kertoo, että kalastus on riistäytynyt käsistä.
Maailmalla on huomiota herättänyt kalansaalis, jota et voi uskoa todeksi.  
Suomalaismiehet saivat yhdellä uistelureissulla peräti kaksi jättiläiskuhaa. Toinen niistä rikkoi Suomen ennätyksen.
LiveLeak-sivustolle ladatulla videolla nähdään mitä uskomattomin tempaus, jonka vain luontoäiti voi järjestää. Järven pinnalla kellui kala, jonka suusta pilkotti toinen moinen.
YouTubessa on julkaistu huikea video australialaisten kalastajien taistelusta liki 300-kiloisen mustamarliinin kanssa. Voit katsoa sen tästä.
Yhdysvaltalaismiehen kalastusreissu sai hurjan käänteen San Diegossa, kun koukkuun tarttui jättimäinen makrillihai. Katso kalastajan reaktio tästä.
Pohjois-Carolinassa tallentui tällä viikolla videolle kalastustapahtuma, jota ei ihan joka päivä nähdä. Kalastajan ilo saaliista loppui lyhyeen kun paikalle saapui varkaisiin hai.  
Laukaalaista Pekka Tammenoksaa kohtasi yllätys, kun hän meni kokemaan särkiä täynnä olevaa katiskaa. Lopulta pyydyksen nostamiseen tarvittiin kolme miestä.