Kiertue starttaa syyskuun loppupuolella.
Lindroth on viime vuosina tehnyt uraa Ida Paulin kanssa duona. Nyt mies hakee inspiraatiota Ruotsista.
Voice.fi:n musiikkitoimittaja Iiro Myllymäki antaa arvionsa muun muassa Haloo Helsingin ja Saara Aallon joulukappaleista.
Antti Tuisku kertoo Avulle, että hän ja Kalle Lindroth ovat vain hyviä ystäviä.
Vuoden tulokas -kategoriassa ehdolla oleva duo kertoo, että sattumalta alkanut yhteistyö on tuntunut todella luontevalta ja tämä välittyy myös kuuntelijoille.
Viime kesänä kolme miestähteä vietti aikaansa artistien mökeillä musisoimassa.
Elias Kaskinen on tänään täyttänyt 25 vuotta.
Ohjelmaa isännöi kolme muusikkoa, ja heidän kanssaan mökille lähtee aina kolme kutsuttua artistia.
Kalle Lindroth sai vaimonsa kanssa pojan.
Laulajakomistus ilmoitti asiasta sosiaalisessa mediassa.
Viihdeohjelma Bumtsibum päivitettiin nykyaikaan uusilla kasvoilla, rap-musiikilla sekä aiempaa modernimmalla lavastuksella.
Kalle Lindroth ei halua vertailla itseään Bumtsibumia aiemmin juontaneeseen Marco Bjurströmiin.
Juontajavalinta herätti aiemmin paljon spekulaatiota, kun selvisi, ettei ohjelman aikaisempaa nokkamiestä Marco Bjurströmiä tulla juontajana enää näkemään.
Musikaali saa ensi-iltansa Peacock-teatterissa helmikuussa 2017.
Annika-singlen julkaissut muusikko Kalle Lindroth kertoo kappaleessaan ihastuksesta kaupan kassaneitiin. Milloin tämän ammattikunnan edustaja kiinnittää tähden huomion arkielämässä?
Smak-yhtyeestä ja Kotikatu-ohjelmasta tuttu laulaja-näyttelijä Kalle Lindroth julkaisi soolokappaleensa, joka kantaa nimeä Annika.