Avokado-roll-on ei ole saanut hyvää vastaanottoa sosiaalisessa mediassa.
Monen huolena on ollut se, ettei kuolleen tietoja pysty poistamaan sosiaalisesta mediasta kuoleman jälkeen. Nyt myös siihen on tullut muutos suomalalaisten toimesta.
Alakoulun opettaja keksi ratkaisun oppilaiden häiritsevään jalkojen heilutteluun oppitunneilla.
Hupaisalla YouTube-videolla havainnollistetaan, miten oman elämänsä Pelle Peloton saa aikaiseksi jouluaterian.
Täysin uudenlaisella ominaisuudella varustetut kengät ilmestyvät aluksi kauppojen hyllyille Yhdysvalloissa.
Kaulurilta näyttävän turvatyynyn esittelyvideota on katsottu jo miljoonia kertoja viimeisen viikon aikana.
Hanna Sissala on markkinoimassa keksintöään maailman suurimmilla lastentarvikemessuilla Saksassa.
Unelmasormus romantikoille on nyt kehitetty.