Päivitetty versio muun muassa lähettää altistumisilmoituksen nopeammin.
Jatkossakin noutoannosten myyminen olisi mahdollista.
Ilta-Sanomien selvityksen mukaan kaikkiaan 50 kuntaa on käytännössä säästynyt koronataudilta.
Viranomaiset kuitenkin korostavat HS:n mukaan, että valtaosalla maahan tulevista on esittää negatiivinen koronatestitulos ja positiivisten testien osuus kaikista on hyvin pieni.
Hiljainen hetki on osa #VuosiHiljaisuutta-kampanjaa, jolla halutaan tukea elävän musiikin alaa.
THL:n mukaan rajoituksen olisi syytä olla voimassa ainakin kolmen viikon ajan.
THL:n suosittelemat toimet koskevat seuraavaa kolmea viikkoa.
Syksyn aikana kerätyistä FinSote-kyselyn tuloksista ilmenee, että koronaepidemian ja -rajoitusten vaikutukset väestön hyvinvointiin ja palveluihin vaihtelevat selvästi eri puolilla Suomea
Koko epidemian ajan valtaosa tartunnoista on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueilla.