Kukista on moneksi, myös jääpalojen koristeiksi.
Kotimaisia kesäkukkia viljellään 31 miljoonaa kappaletta yli 300:ssa yrityksessä ympäri Suomen.
Tiedätkö, mikä kesäkukka on kyseessä?
Tulevana viikonloppuna vietetään jälleen pääsiäistä.
HESY muistuttaa tiedotteessaan, että joulunviettoon liittyy paljon sellaista, mikä voi olla riski lemmikin turvallisuudelle.
Muun muassa veden lämpötilalla ja sijoituspaikalla on merkitystä tulppaanien kestävyyden kannalta.
Muun muassa veden lämpötilalla ja sijoituspaikalla on merkitystä tulppaanien kestävyyden kannalta.
Kimppujen elinikää voi pidentää huolellisella hoidolla.
Näillä ilahdutat myös ystävää.
Kuivakukat ja heinät valtaavat nyt kodit.
Hääpaikoilla nähdään nyt runsasta kukkaloistoa.
Katso leikkimielinen kuvaus siitä, mitä lempikukkasi kertoo sinusta.
Ruusun värillä voidaan viestiä esimerkiksi ystävyyttä, eroa tai rakkautta ensisilmäyksellä.
Ihastuttavat kuvat onnekkaasta Sebastian-koirasta leviävät verkossa.
Pahan kukat -elokuvan kuvauspaikat olivat Helsingin lähiöissä.
Pahan kukat -elokuvan kuvauksissa Jokinen työskenteli yhdessä ensirooliaan tekevien nuorten näyttelijöiden kanssa.