Vain todelliset koiratietäjät saavat kaikki 10 kohtaa oikein.
Tuotteista tehtiin yli 2000 lanoratorioanalyysiä.
Tuotevirhe-epäilylle ei ole vielä saatu vahvistusta.
Bakteeri voi tarttua myös ihmiseen.
Puruluiden epäillään aiheuttaneen koirille vakavia neurologisia oireita.
Tuotteet on lähetetty Ruokavirastolle laboratoriotutkimuksiin.
Kyseessä on monille koiranomistajille tuttu Hau-Hau -merkki.
Osa uskoo, että lemmikin pitäminen on helpompaa kuin lapsen kasvattaminen.
Koirien kiinnipitoaika päättyy huomenna 20. elokuuta.
Kennelliitto vinkkasi viisi seikkaa, joita kannattaa pohtia ennen pennun hankkimista.
Runsas uiminen voi aiheuttaa koiralle ikäviä terveysongelmia, muistuttaa Agria Eläinvakuutus.
Koira saattaa oireilla esimerkiksi oksentelemalla.
Ampiaisen pisto voi aiheuttaa eläimelle allergisen reaktion.
Vältä kuumimpia paikkoja.
Kesällä lemmikkejä hylätään selkeästi enemmän kuin muina vuodenaikoina.
Ihmisille tarkoitetut herkut voivat aiheuttaa lemmikille esimerkiksi suolitukoksen tai myrkytyksen.