Haavisto asettuu ehdolle valitsijayhdistyksen kautta.
Presidentti Niinistö oli keskustellut keskiviikkona Latvian presidentin Egils Levitsin kanssa. Levits todettiin myöhemmin koronapositiiviseksi.
Presidentti Tarja Halonen kertoo, että sukupuoli on näkynyt presidenttien harrastusten turvajärjestelyissä - ehkäpä toisella tapaa, mitä voisi kuvitella.
Presidentti Tarja Halonen emännöi Linnan juhlia ensimmäisen kerran tasan 20 vuotta sitten.
Halonen sanoo Me Naisille, että hänelle vanhemmuus on opettanut tärkeitä arvoja.
Asiasta kertoo Tasavallan presidentin kanslia.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vihjaili leikkauksensa jälkeisen lääkityksen olevan syy shakkihäviöille.
Kuva on saanut paljon ihastelua osakseen.
Lapset laittaisivat muun muassa homekoulut kuntoon.
Eduskunnan istunto alkoi hiljaiselle hetkellä edesmenneelle presidentille.
Monet ovat myös keksineet hauskoja lausahduksia Lennu-koiran ilmeiden yhteyteen.
Virkaanastujaislähetyksessä nähtiin hetken aikaa tekstityksiä saippuasarjasta.
Presidentti Sauli Niinistö kirjoitti odottamatta kirjeen ylivieskalaisille päiväkotilapsille.
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto tunnetaan rauhan miehenä, mutta hänestä löytyy myös rämäpäinen luonne.