Hietalahti on näytellyt ylikonstaapeli Arto Mäkelää Roba-sarjassa sen alusta lähtien.
Viihde
5 kuukautta sitten
Roba-sarjan näyttelijöillä on tarkat ohjeistukset virka-asujen käytöstä, sillä poliisina esiintyminen on laitonta.
Viihde
8 kuukautta sitten
Roba-sarjan näyttelijöillä on tarkat ohjeistukset virka-asujen käytöstä, sillä poliisina esiintyminen on laitonta.
Viihde
9 kuukautta sitten
Hietalahti on näytellyt ylikonstaapeli Arto Mäkelää Roba-sarjassa sen alusta lähtien.
Viihde
9 kuukautta sitten
Riku Nieminen oli vasta uransa alkuvaiheessa, kun hän aloitti Roba-sarjassa 12 vuotta sitten.
Viihde
10 kuukautta sitten
Sarjaa tähdittävät muun muassa Kari Hietalahti, Leena Pöysti, Riku Nieminen ja Tiina Lymi.
Viihde
noin vuosi sitten
Tutut näyttelijä palaavat rooleihinsa Roban kuudennella kaudella.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Yhdysvaltalaistähti Josh Grobanin ensi viikon torstaille 23. toukokuuta suunniteltu Turun konsertti on peruttu aikataulusyistä.
Musiikki
yli 12 vuotta sitten
Yksi Yhdysvaltojen menestyneimmistä laulaja-lauluntekijöistä Josh Groban saapuu Suomeen keväällä.
Musiikki
yli 12 vuotta sitten