Hietala nähdään nyt Suomen keikkalavoilla Raskasta Joulua -kokoonpanossa.
Musiikki
19 päivää sitten
Ikärajattomien konserttien lippujen myynti on jo alkanut.
Musiikki
2 kuukautta sitten
Ohjelman tuomareina toimivat Ressu Redford, Tarja Turunen sekä Michael Monroe.
Viihde
noin vuosi sitten
Turusen uudessa kirjassa Laulun virta veressäni laulaja kertoo hyvin avoimesti elämästään, kuten esimerkiksi aivoinfarktistaan sekä joulujen tuomasta surusta.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Turunen on julkaissut kirjan Laulun virta veressäni, jossa hän avaa koko elämänsä tarinan varsin avoimesti.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Laulun virta veressäni -kirjassa Tarja Turunen käy läpi koko elämänsä. Laulaja muun muassa paljastaa, että sai vuonna 2018 aivoinfarktin.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Turusen perheeseen on saapunut kaksi suloista kania.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Turunen julkaisi vastikään jouluisen live-levyn.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Live-levy tulee sisältämään suomalaisille tunnettuja klassikoita.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Turunen asuu tällä hetkellä Espanjassa.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Turunen kertoi kesällä, että vuosi 2018 oli hänelle todella raskas.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Artisti nauttii uimisesta Karibianmeressä.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Turunen julkaisee uuden albumin elokuun 30. päivä.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Turunen julkaisee uuden albumin 30. elokuuta.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Soolouraansa luova entinen Nightwish-vokalisti Tarja Turunen nauttii Suomen kesästä.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Tarja Turunen esiintyi perjantaina festivaaleilla Puolassa.
Viihde
yli 4 vuotta sitten