Tämän syksyn toimistolookit rakentuvat jykevien jakkujen ja jättilaukkujen ympärille.
Tyylikkäissä villahousuissa kehtaa ilmestyä myös työpaikalle.
Hyvin järjestetyn työpisteen äärellä työt sujuvat mukavammin.
Joskus työpäivä ei ole ihan sitä, mitä olet ajatellut.
Ennen työkaverin tapailemista kannattaa selvittää muun muassa, pystyisittekö työskentelemään samassa paikassa eron jälkeen?
Eräs toimistotyöntekijä jakoi tarinansa äideille tarkoitetulla foorumilla, jossa hän kummasteli pomonsa toimintaa.
Esimerkiksi varpaiden taputtelu lattiaan saa verenkierron pysymään liikkeellä.
Uuden tutkimuksen mukaan kuumalla säällä työviikon tehokkaat työpäivät vähenevät kahteen.