Nuoret ja keski-ikäiset naiset kokevat henkistä ja fyysistä lähi- ja parisuhdeväkivaltaa muita useammin.
Zyskowicz odotti metroa, kun hyökkääjä tuli lähietäisyydelle.
Onnettomuuden seurauksena kertojan kallo murtui kolmesta kohtaa, pikkurillin viimeinen nivel oli 70 prosenttisesti irti, keuhko oli puhennut ja hän oli saanut lukuisia muita haavoja.
TikTokissa esitettyyn kysymykseen on tullut lukuisia vastauksia, jotka puhuvat karua kieltä naisten kokemasta turvattomuudesta.
Kun lapsi toivoo pääsevänsä lastenkotiin, voi päätellä millaiset kotiolot ovat. Kolme suomalaisnaista kertoo, miltä tuntuu pelätä omia vanhempiaan.
Kaiken kaikkiaan suhde kesti kymmenen vuotta.
Henkinen väkivalta saa aikaan suurta tuhoa.
Amerikkalainen nainen on halunnut todistaa viesteillä sen, miten kammottavaa kontrolloivassa parisuhteessa eläminen on.
Toimittaja Angela Levin kasvoi aikuiseksi äidin kanssa, joka alisti ja haukkui häntä. Nykyään hän neuvoo muita selviämään vastaavista kokemuksista.
Parisuhdekiusaaminen jää monesti helposti huomaamatta.
Ota sinäkin osaa hyvään kampanjaan.
Minun tarinani -sarjassa lukijat kertovat elämästään omin sanoin ja rehellisesti. Tällä kertaa tarinansa kertoo *Siru, joka on tehnyt vuosikausia töitä parantuakseen väkivaltaisen suhteen jättämistä arvista.
Helsinki on ykkössijalla väkivaltarikosten määrän suhteen, mutta asukaslukuun suhteutettuna tilanne muuttuu täysin, kirjoittaa ET-lehti.
Suositulla Humans of New York -Facebook-sivulla on jaettu kertomus, joka on herättänyt ihmiset pohtimaan suostumuksen määritelmää.
Moni uhri ei välttämättä itse huomaa tulevansa kaltoin kohdelluksi.
Parisuhdeväkivalta on todellinen ongelma, ja sitä vastaan kampanjoidaan monin tavoin. Mutta entä jos uhri on mies? YouTube-video kertoo, että ihmisten reaktiot ovat tositilanteessa varsin erilaisia stereotyyppisten sukupuoliroolien vaihtuessa.