Hannu Aholaita

Synnyin samana päivänä kun Kekkonen juhli synttäreitään. Kun täytin kymmenen lähetin kansliaan onnittelukortin. Odotan edelleen omaa korttiani, ehkä se on vaan hukkunut matkalla. Luovuttaminen on luusereiden hommaa!

Rakastuin radioon jo 5-vuotiaana. Television mustavalkoiset ohjelmat eivät tehneet aikojen alussa vaikusta, sen sijaan jo lämpenevän putkiradion hajukin sai mielenkiinnon heräämään. Joku siellä laatikon sisällä puhui - miten ne puhujat mahtuivatkaan sinne sisään? Maailman kirjat menivät viimeistään sekaisin kun sain ensimmäisen kerran viritettyä radio Luxemburgin taajuuden, putket hehkuivat ja juontaja kertoi Elviksen kuolemasta. Voi pyhä jysäys! Graceland oli saapunut huoneeseeni. Samoihin aikoihin Dannyn rockshow saapui paikkakunnalle ja pallon potkiminen sai jäädä. Viimeisessä ottelussa kannoin kapteenin nauhaa ja punainen kortti antoi sen lopullisen silauksen tulevaisuudelle.

Kaupalliset radiot aloittivat suomessa 80-luvun puolivälissä ja miljoonan ihmisen radion kuunteluun tuli muutos. Olin ensimmäisten joukossa.

Radio on seurannut minua kaikkialle, työpaikkani siitä tuli jo 25 vuotta sitten. Koskaan ei ole harmittanut aamulla töihin mennä - tai jos on, niin olen mennyt vasta iltapäivällä.

PS. viihdyn edelleen myös pallon parissa, tosin kortin väri on vaihtunut vihreään.