Kuva: Markus Rinne

Anna Eriksson ei halua enää esittää yhtä jättihittiään - "Tehtiinkö tällaistakin musiikkia?"

16.05.2018 21:15 - Iiro Myllymäki

Anna Erikssonin mielestä aika on ajanut hänen tietyistä kappaleistaan ohi.

Anna Erikssonin, 41, uralle mahtuu lukuisia suuren yleisön rakastamia hittejä. Tyylillisesti nainen on kulkenut musiikkiurallaan pitkän matkan alun puhtaasta tanssilavaiskelmästä iskelmäpopin kautta tummanpuhuvaan ja dramaattiseen taidepoppiin. Eriksson on aiemmin puhunut, miten hankalaa näitä erilaisia tyylejä on sitoa yhteen keikoilla. Nainen palaa ensi kesänä monen vuoden tauon jälkeen festivaalilavoille IskelmäKesä-kaupunkifestivaalien sarjassa, ja hän on suunnitellut muutamiin vanhoihin hitteihinsä uudenlaisia versioita keikkoja varten. Kaikkia vanhoja hittejään nainen ei enää suostu laulamaan keikoillaan, ja näiden joukossa on suosittujakin kappaleita. Yksi näistä on Ilta yöhön kuljettaa vuodelta 1999.

- Jotenkin aika on ajanut sen ohi. Vastustan nostalgiaa, sillä haluan aina mennä eteenpäin. Urani varrella on valtava skaala biisejä, mutta toivon, että saan ne esitettyä jonkinlaisella uudella energialla ilman sellaista lässynlää-meininkiä, Eriksson kertoo Iskelmän Satu Kotosen haastattelussa.

Anna Eriksson on esittänyt myös kyseistä Ilta yöhön kuljettaa -hittiään aiemmin uudelleensovitettuna versiona. Kun nainen julkaisi vuonna 2013 koko uransa kattavan kokoelma-albumin Annan vuodet, hän sisällytti kappaleen albumille akustisena live-versiona. Omissa levytyksissään Eriksson huomaa hyvin musiikin muuttumisen ajan myötä.

- Joistain ysäribiiseistä tulee ajatus, että tehtiinkö tällaistakin musiikkia joskus. Ne kappaleet kuitenkin saattavat olla niitä, joista tykätään eniten. Se on vähän vaikeaa välillä, Eriksson pohtii.

Alkuperäisessä muodossaan nainen ei pystyisi enää esittämään myöskään vuoden 2000 Oot voimani mun -hittiä. Tulevaa festarikiertuettaan varten Erikssonilla on kuitenkin jo suunnitelma.

- Se on myös todella oman aikansa helmi. Huomaa, että aikaa on kulunut. Se on kuitenkin mahtava voimaballadina. Sen pystyy vetämään sillä tavalla tosi isosti, ja niin aion sen kesällä esittää.

Iskelmän iltapäivissä kuullaan Tärkeimmät -ohjelmasarjaa joka arkipäivä klo 15.30. Juontajana Satu Kotonen, ja ensi viikolla vieraana on Anna Eriksson.

Lue myös: Anna Eriksson palaa lavoille - laaja festivaalikiertue!

Voice.fi ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat