Kuva: Vimeo

Lahjoittaako Norja vuoren Suomelle? Hankkeen puuhamiehet eivät luovuta!

26.01.2017 13:00 - Mikko Räsänen

Norjassa on esitetty ajatus, että maa lahjoittaisi Suomelle kokonaisen vuoren maamme 100-vuotispäivän kunniaksi.

Viime vuonna maailmalle levisi kansainvälinen uutinen siitä, että Norja haluaisi lahjoittaa Suomelle vuoren maamme 100-vuotispäivän kunniaksi. Ajatuksen isä on geologi, joka tajusi, että Suomen korkein kohta on Halti-tunturilla 1324 metrin korkeudessa. Se on kuitenkin Haltin rinteellä, sillä Halti jatkuu Norjan puolella, jossa on myös sen korkein kohta on 1365 metrin korkeudessa. Jos rajaa siirtäisi joitakin kymmeniä metrejä, saataisiin tuo korkein kohta Suomen puolelle.

Norjalle menetys olisi pieni, sillä Haltin huippu ei mahdu maan 200 korkeimman vuoren listalle ja pinta-alaakaan ei juuri menetettäisi. Suomelle lahjoituksella taas olisi suuri arvo, koska lahjoitettu vuori olisi heti maan korkein kohta.

Viime vuonna keskustelu vuorilahjoituksesta levisi ympäri maailmaa ja päätyi Norjan pääministerin pöydälle. Hän kuitenkin vastusti sitä, koska piti ajatusta rajoihin koskemisesta perustuslain vastaisena. 

Vuorihankkeen aktiivit eivät kuitenkaan ole luovuttaneet. Nyt netissä on julkaistu video, jossa ajatusta avataan tarkemmin ja jonka toivotaan puhaltavan tähän uutta henkeä.

Jos haluat Suomelle uuden vuoren, auta tätä hanketta saamaan näkyvyyttä jakamalla video mahdollisimman laajalle. 

Lue myös: Norjaan avattiin maailman suurin sauna - katso kuvat

Lue myös: Kalliosta syntynyt jättimäinen saarnatuoli on Norjan tunnetuimpia nähtävyyksiä

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat