Kuva: Mikko Räsänen

Aamuklubin Pauliina villiintyi Iskelmäfestivaaleilla: "Kaikki odotukset ylittyivät"

29.06.2017 22:17 - Anna Hopi

Pauliina Puurila, 40, ei pidä itseään festari-intoilijana. Iskelmäfestivaaleilla hän kuitenkin löysi itsestään uuden puolen.

Iskelmän aamujuontaja Pauliina Puurila kävi ensimmäistä kertaa Iskelmäfestivaaleilla vuonna 2015. Silloin hän imi kaikin aistein festivaalitunnelmaa ja kuunteli keikkoja. Tänään tilanne on sama, paitsi että Puurila näkee kaiken festivaalilavalta.

40-vuotias nainen ei olisi pari vuotta sitten vielä uskonut, että hän pääsee kutsumaan lavalle Suomen eturivin artisteja. Nyt se on kuitenkin totta, ja Pauliina tuntee olonsa etuoikeutetuksi.

- On hieno katsella tunnelmaa ikäänkuin taka-alalta ja tuntea tämä artistien läsnäolo. Kaikki odotukset ovat ylittyneet, hän kehuu.

- Kun kävin vuonna 2015 ensi kertaa festareilla, huomasin jo silloin ainutlaatuisen tunnelman. En ole mikään varsinainen festaririekkuja, mutta täällä tuli sellainen olo, että pystyy hengittämään ja pitää hauskaa aikuiseen makuun - kuulostankohan mä kauhean vanhalta, Pauliina nauraa.

Vieressä seisova juontajakollega Mikko Siltala puuttuu puheeseen.

- Se johtuu siitä, että sä olet vanha.

Molemmat repeävät nauruun. Tällainen huulenheitto on tuttua Iskelmän henkilökunnan kesken.

- Ihmiset ovat iloisia, ja kaikkialla vedetään yhtä köyttä, Pauliina kehuu Iskelmän porukkaa.

(kuva: Mikko Räsänen)

Keikkahuuma vei mennessään

Puurila koki hienon hetken tänään, kun seurasi lavan takaa Roope Salmisen ja Koirien esiintymistä ja näki suuren yleisömassan hurmoksen.

- Yleisö mylvi, ja Roope Salminen oli iskussa. Olin koko ajan ihan kananlihalla ja karvat pystyssä.

Perjantaina koittaa Pauliinan odottama päivä, kun hänen miehensä saapuu festaripaikalle katsomaan keikkoja. Sitä on kuulemma odotettu hartaasti.

- Hän on se mun mielestä "paras festarikävijä." Sitä "artistia" odotellaan. Ihan hirvittävä ikävä. Puhuimme eilen videopuhelun, ja kirjoittelin ennen tänne lähtöä kotiin pikku lappuja pitkin asuntoa. Pyrin hoitelemaan sitä ikävää jo etukäteen! Hän sanoo.

Taivaalle tiiraileva juontaja ihmettelee ääneen, että jo etukäteen povattu Iskelmäfestivaalien loistava keli on toteutunut.

- Täällä on ilma kuin morsian ja aurinko paistaa. Ei voisi asiat paremmin olla. Kävin juuri äsken katsomassa Laura Voutilaista, hän on ihan mieletön esiintyjä.

Iskelmän Aamuklubi on arkiaamuisin 6-10, äänessä Pauliina Puurila ja Mikko Siltala.

Kilpailut

Uusimmat