Kuva: Shutterstock

Nainen sai miehen suuttumaan arvostelemalla kihlasormusta - ymmärrätkö naisen huolen?

28.02.2019 20:15 - Reija Saarinen

Netissä keskustelu käy asian tiimoilta kiivaana.

Tuntematon nainen on saanut aikaan kiivaan keskustelun Redditin keskustelupalstalla, jossa hän on kertonut tarinan kosinnasta.

Naisen mukaan hänen miehensä kosi häntä, mutta sormus, se ei ollut lainkaan tulevan morsiamen mieleen.

"Olen odottanut jo pitkään sitä, että hän kosisi minua. Siitä syystä olin todella innoissani, kun kuulin siskoltani, että mieheni oli kysellyt hänen mielipidettään sormustani varten ja samalla lähettänyt kuvia Tiffanys-liikkeestä."

Itse kosinta sai kuitenkin naisen innostuksen laskemaan, sillä sormuslaatikosta paljastui jotain muuta, kuin näyttävä timanttisormus.

"Se ei ollut uusi sormus ja kivikin oli keskiverto. Kävi ilmi, että se oli sormus, jonka hänen äitinsä oli hänelle antanut. Kyseisen sormuksen oli siis antanut mieheni isä vaimolleen aikoja sitten. Nyt kun häntä ei enää ollut, antoi hänen äitinsä sormuksen hänelle.

"Toki kaikki tämä oli suloista, mutta silti olen pettynyt. En halua aloittaa uutta aikaa elämässäni sormuksella, joka on jo toisella kierroksella."

Naisen mukaan mies hämmentyi naisen ajatuksista niin, ettei ole illan jälkeen vastannut tämän puheluihin tai viesteihin.

Keskustelu kirjoituksen alla käy kiivaana. Moni on sitä mieltä, että nainen on ollut erittäin epäkiitollinen ja töykeä.

"Hän yritti näyttää sinulle sen, miten paljon hän sinua rakastaa ja sinä pilasit kaiken."

"Jos jollekin sormus on kaikkea muuta suurempi asia, on se jo hälytysmerkki."

"Monet onnelliset parit, joita minä tiedän ovat valinneet itselleen vain pienet ja yksinkertaiset sormukset."

Mitä ajatuksia tarina sinussa herättää?

Lue myös: Kauneimmat vihkisormukset koottiin yhteen - katso galleria ja löydä oma suosikkisi

Lue myös: Nainen sai selville ettei hänen kihlasormuksensa ole aito - etsii nyt apua ongelmaan

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat