Kuva: Shutterstock

Ihmisiä pyydettiin osoittamaan Iran kartalta, vastaukset hämmentävät - Suomeakin veikattiin!

09.01.2020 19:45 - Iiro Myllymäki

Yhdysvaltalaisvastaajista vain 23 prosenttia osasi paikantaa viime aikojen uutisia hallinneen Iranin.

Iran on ollut viime päivät uutisten ja maailmanpolitiikan keskiössä. Yhdysvallat surmasi Iranin vallankumousjoukkojen komentajan Qassim Suleimanin ja Iran kosti teon ampumalla useita ohjuksia kahteen Irakin armeijan tukikohtaan, minne oli sijoitettu amerikkalaissotilaita. Tilanteessa on pelätty jopa suoranaisen sodan mahdollisuutta.

Vaikka Iran on toistunutkin uutisotsikoissa viime aikoina, kovinkaan moni ei osaisi osoittaa kyseistä maata kartalta. Tutkimustietoa keräävä Morning Consult ja Politico-lehti näyttivät yhdysvaltalaisille aikuisille vastaajille maailmankarttaa, johon ei ollut merkitty maiden nimiä. Vastaajia pyydettiin osoittamaan Iranin sijainti kartalta, ja vastausten hajonta on suuri. Vain 23 prosenttia onnistui paikantamaan Iranin sijainnin.

Katso alla olevaa karttaa ja mieti itse, osaisitko paikantaa Iranin.

(kuva: Shutterstock)

Morning Consultin Joanna Piacenza on jakanut Twitterissä tutkimuksen tuloksia kuvina. Yhdessä kuvista nähdään, mihin kaikkialle Iranin sijaintia on veikattu. Joku vastaajista on jopa veikannut, että Iran olisi Suomen kohdalla. Veikkauksia on tullut jokaiselle mantereelle. Kyseisen kuvan pääset katsomaan alta. Jos se ei näy alla, klikkaa tästä.

Vastaajien tehtävää helpotettiin näyttämällä heille rajatumpi kartta, mutta tällöinkin vain 28 prosenttia löysi Iranin kartalta. Tämän kuvan voit katsoa alta tai tästä linkistä.

Tutkimuksessa miehet pärjäsivät huomattavasti naisia paremmin. Miesvastaajista 38 prosenttia tiesi rajatusta kartasta, missä Iran on, kun taas naisista vastaava osuus oli 20 prosenttia.

Lue myös: Missä Suomi on hyvä? Mielenkiintoinen kartta paljastaa maiden vahvuudet

Lähteet: Bored Panda, Morning Consult

Kilpailut

Uusimmat