Kuva: Shutterstock, Raisio, Elovena

Elovena-tyttö luopuu kansallispuvusta, jakoi mielipiteet somessa: 'Miksi suomalaisuus häivytetään?'

15.01.2020 11:45 - Milena Raappana

Tutun Elovena-hahmon kansallispuku vaihdetaan tavalliseen siniseen mekkoon kansainvälisten markkinoiden takia.

"Ei tarvitse olla ennustaja tietääkseen, että tästä nousee äläkkä." 

Näin kuvaili eräs Twitter-käyttäjä uutista Raision Elovena-merkin brändiuudistuksesta, jossa tutun puuropaketin kyljessä hymyilevän Elovena-tytön kansallispuku vaihdetaan siniseen mekkoon. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Markkinointi & Mainonta -julkaisu. 

Raisio kertoo uudistuksen taustalla olevan tavoite kasvattaa kansainvälistä liiketoimintaa kauratuotteiden saralla. Yrityksen markkinointijohtaja Mikko Lindqvistin mukaan uusi visuaalinen ilme, johon siirrytään helmikuun aikana, on pohjattu kolmeen kuluttajatutkimukseen, jotka toteutettiin Suomessa ja ulkomailla, muun muassa Ruotsissa ja Puolassa. 

(kuva: Raisio, Elovena)

- Tutkimuksiin osallistui yli 4000 kuluttajaa ja uusi Elovena-design sai heiltä hyvät arviot. Kuluttajat kokivat, että Elovena-tyttö sinisessä mekossa viestii vahvasti suomalaisuutta, luotettavuutta, luonnollisuutta ja ajassa elämistä, Lindqvist kertoo Raision sivuilla olevassa tiedotteessa. 

Ulkomailla Raision kauratuotteita on nähty jo kahdenkymmenen vuoden ajan Provena- ja Nordic -brändeinä, mutta nyt Elovenasta tulee brändivalikoiman tähti. 

Uutinen on herättänyt keskustelua ja mielipiteitä sosiaalisessa mediassa. Pienoiskohun alkua on jo havaittavissa, mutta myös ironisia kommentteja herneiden nenään vetämisestä löytyy. 

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Brändiuudistuksen kritisoijat perustelevat mielipidettään suomalaisuuden häivyttämisellä. 

"Miksi Elovenan viipurilaisia juuria ei arvosteta? Miksi suomalaiset juuret halutaan häivyttää pois?" kysyi eräs Twitter-käyttäjä. 

Toisen käyttäjän mielestä taas kansallispuku olisi toiminut erottautumiskeinona kansainvälisillä markkinoilla. 

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Elovenan sivuilta ilmenee, että tunnettua hahmoa on muutettu vuosien saatossa aikaisemminkin ja ensimmäisen kerran 1950-luvulla. Tuollon Elovenan hiuksia vaalennettiin. Noin 17 vuotta myöhemmin neidosta tehtiin hymyilevämpi, mutta nykyisen hillitymmän hymynsä hahmo sai vuonna 1988. 

Aikaisemmin Elovena-tytön kädessä komeillut sirppi poistettiin vuonna 2010 vientipakkauksista ja vuonna 2012 kotimaan pakkauksista. 

Lue myös: Makia-kohu sai Twitterin sekaisin - katso, millaisia meemejä plagiointijupakka sai aikaan

Lue myös: Finlaysonin pussilakanakampanja kohautti myös sosiaalisessa mediassa - mautonta vai nerokasta?

Lähde: Raisio, Elovena 

Kilpailut

Uusimmat