Kuva: Shutterstock

Erikoinen tapa tarjoilla kahvia koronan takia huvittaa somessa - Italiassa kuvattu video leviää

13.03.2020 14:15 - Reija Saarinen

Koronavirus näkyy nyt arjen toimissa monella tapaa.

Koronavirus leviää maailmalla hurjaa vauhtia. Se vaikuttaa monissa maissa jo arkiseen eloon hyvinkin suuresti. Muun muassa Italiassa virus on levinnyt hurjaa vauhtia ja tästä johtuen maassa on tehty monia toimia viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Vaikka Italiassa virus on levinnyt laajalti ja kuolemantapauksia on tullut paljon, on elämän toki myös jatkuttava. Pikkuhiljaa ihmiset palaavat kahviloihin ja kohtaavat toisensa.

Silti edelleen varovaisuus on hyvä muistaa. Tätä neuvoa noudatetaan muun muassa eräässä kahvilassa, jossa kuvattu video leviää hurjaa vauhtia sosiaalisessa mediassa.

Pätkässä nähdään kuinka kahvinsa tilannut nainen saa sen itselleen lapiolla ojennettuna. Video on saanut somessa aikaan monenlaisia reaktioita.

"Tämä on niin tyypillistä italialaista toimintaa. Rakastan tätä."

"Uskomattoman nerokasta."

"Hauskaa, mutta tehotonta. Hän on kuitenkin koskenut jo kuppiin ja sokeriin."

"Onhan tämä aika hauskaa."

Millaisia ajatuksia video sinussa herättää? Pääset katsomaan sen alta. Jos se ei näy, löydät sen myös täältä

Lue myös: Yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan Suomessa - keikat, messut ja urheilutapahtumat jäihin

Lue myös: Koronavirus sai James Bond -fanit liikkeelle - poikkeuksellinen vetoomus uuden elokuvan tuottajille

Lähde: Indy 100

Kilpailut

Uusimmat