Kuva: AOP

Walt Disney World -teemapuistossa outo koronakäytäntö: Kasvomaskeja photoshopattiin laitekävijöille

15.12.2020 21:15 - Iiro Myllymäki

Laitteissa otettaviin kuviin tehtiin tökeröä muokkausta, mutta asian noustua otsikoihin kokeilu lopetettiin.

Floridassa Orlandossa sijaitsevassa Walt Disney World -teemapuistossa otettiin korona-aikoina käyttöön erikoinen käytäntö. Aiemmin joulukuussa nettiin levisi kuva, jossa joidenkin vuoristoratakävijöiden kasvoille on kuvanmuokkauksella laitettu kasvomaskit. Kyse on kuvasta, joka otetaan vuoristorata-ajelun aikana ja jonka voi jälkeenpäin ostaa itselleen.

Alla nähtävässä kuvassa kuvanmuokkaus on ilmeinen takapenkillä istuvan naisen kohdalla, sillä digitaalisesti kuvaan lisätty maski on selvästi hänelle liian iso.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Disneyn edustaja vahvisti medialle, että näin todella toimittiin niiden kävijöiden kohdalla, joilla ei laitteessa maskia ollut tai joiden maski oli tippunut pois laitteessa olon aikana. Kuvanmuokkauksen kerrotaan olleen asiakkaiden pyyntö. Walt Disney World -teemapuistossa on tiukat säännöt siitä, että kasvomaskia tulee käyttää muulloin kuin syödessä tai juodessa. Maskittomilta laitekävijöiltä evättiin kokonaan laitekuvan ostomahdollisuus. Jotkut asiakkaat kuitenkin valittivat, että heidän maskinsa tippuivat kesken nopean vuoristorata-ajon eikä tästä syystä ole reilua ottaa heiltä kuvanostomahdollisuutta pois. Tästä syystä kuvanmuokkaus otettiin käyttöön kahdessa laitteessa.

Nyt kuitenkin uutisoidaan, että asian noustua otsikoihin photoshoppaus lopetetaan. Kokeilu jäi lyhytikäiseksi.

- Emme enää tee tätä ja odotamme jatkossakin vierailijoidemme käyttävän kasvomaskeja muulloin kuin syödessä ja juodessa, Walt Disney Worldista kerrotaan tiedotteessa.

Teemapuistossa kaikkien kahdesta ikävuodesta ylöspäin on käytettävä maskia.

Lue myös: Disney+ ottaa K-16-elokuvat valikoimaan ja nostaa hintaa - loppuuko hilpeyttä herättänyt sensuuri?

Lue myös: Korona vei Sharon Osbournen, 68, sairaalaan - toipuu nyt erossa miehestään Ozzy Osbournesta

Lähteet: Now This, Walt Disney World News Today

Kilpailut

Uusimmat