Kuva: Shutterstock

Lotta, 21, löysi lastenkirjan vuodelta 2006 ja järkyttyi: "Tätä ei voisi enää julkaista"

20.04.2021 19:15 - Henna Koste

Lotta Kostet, 21, luki TikTok-videollaan lapsuuden kirjaansa. Kauneus-teemaiset vitsit tuntuvat nyt kammottavilta, mutta Kostet iloitsee, että 15 vuodessa on otettu isoja harppauksia.

Ulkonäköpaineista keskustellaan jatkuvasti yhä enemmän - ja hyvä niin. Siksi 15 vuotta sitten julkaistu nuorten- ja lastenkirja voi näyttääkin kivikautiselta. Lotta Kostet, 21, teki kirjainventaariota kämppiksensä kanssa ja katsoi, mitkä kirjat lähtevät kirpputorille. Yhden kirjan kohdalla Kostet kuitenkin päätti, ettei sitä olisi sopivaa laittaa kiertoon. TikTokissa aktiivinen Kostet esitteli kirjalöytönsä ja luki somevideollaan otteita lapsuuden kirjastaan.  

- Jos nämä kirjat olivat sulle tuttuja lapsuudesta, niin sä haluat nähdä tämän videon, koska sä tuut luultavasti olemaan ihan yhtä järkyttynyt kuin minäkin, että minkälaista settiä sitä on lapsena lukenut, koska mä en todellakaan muista, että se oli mitään tällaista, Kostet alustaa. 

Käsittelyssä Kostetilla on W.I.T.C.H.-sarjan Kauneus-kirja, jonka on kustantanut Sanoma Magazines Finland Oy. Kirjan vitsiosiota ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua hauskaksi. 

"Onko sellaista peiliä, joka saa minut tuntemaan kauniiksi?

- On vääristävä peili"

"Mitä kauniiksi tulemiseen tarvitaan?

Taikasauva"

"Mitä eroa on mallilla ja naapurintytöllä?

- Ruokavalio"

"Isona haluan malliksi!

- ... Joo... Minäkin halusin pienenä astronautiksi."

Kirjassa vitsaillaan myös esimerkiksi appelsiini-ihosta ja alemmuuskompleksista. 

Kostet kertoo Voice.fi:lle, että kirjaa ei nopean googlauksen perusteella enää paineta ja myydä. Siitä hän on pelkästään tyytyväinen. 

- Nopeasti tuli huomattua, että tämä kirja ei kyllä saa mennä enää jakoon lasten luettavaksi ja siksi se jäikin meille kotiin, Kostet sanoo. 

Hän kertoo saaneensa videoistaan paljon palautetta, ja moni onkin sanonut lukeneensa lapsena samankaltaisia kirjoja. 

- Just peruskouluikäisenä lapsena on muutenkin ollut tosi epävarma ja vertaillut itseään muihin, niin tällaiset jutut eivät varmasti ole ainakaan auttaneet asiaa. Positivista on kuitenkin huomata, kuinka pitkä matka siitä on kuljettu, että nykymaailmassa en voisi kuvitellakaan, että tällaistaa julkaistaisiin lastenkirjoihin, Kostet sanoo. 

Katso videot alta. 

@lottakos

Ihmekkös on ollu lapsena epävarma ? ##witch ##lapsuus ##fyp ##vitsit

♬ original sound - Lotta
@lottakos

Vastaa käyttäjälle @pienisammakko   Tässä taas muutama tsemppaava vitsti ????????? ##fyp ##vitsit ##witch

♬ original sound - Lotta

Lue myös: Yli puolet suomalaisnuorista kärsii ulkonäköpaineista - silti tilaston positiivisessa kärkipäässä

Lue myös: Jonnaa, 28, ovat kiusanneet tuntemattomat ja jopa sukulaiset - nyt se on hänen unelmatyönsä valtti

Kilpailut

Uusimmat