Kuva: AOP

Suuri osa koululaisista suuntaa koulutielle tänään: "Tähän täytyy kiinnittää erityistä huomiota"

11.08.2021 11:15 - Roy Kokkonen

Poliisi keskittyy liikennevalvontaan koulujen lähellä tulevina viikkoina.

Iso osa koululaisista aloittaa lukuvuotensa tänään. Samalla pienet ekaluokkalaiset suuntaavat ensimmäistä kertaa koulumatkalle.

Poliisi keskittyy tulevina viikkoina liikennevalvontaan koulujen läheisyydessä. Tavoitteena on onnettomuuksien ennalta estäminen ja koululaisten turvallisen koulumatkan varmistaminen

Ylikomisario Aapo Isoaho muistuttaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen tiedotteessa autoilijoita huomioimaan nuoret tielläliikkujat.

– Pyrimme läsnäolollamme muistuttamaan aikuisia siitä, että liikenteessä on nyt paljon lapsia sekä nuoria. Kun vie omaa lasta kouluun tai ajaa matkalla työpaikalle koulun ohi, tähän täytyy kiinnittää erityistä huomiota, Isoaho sanoo.

Poliisi kehottaa varamaan matkaan riittävästi aikaa, tapahtui se itsenäisesti tai vanhemman kyydissä.

Koulureitti kannattaa käydä etenkin ensimmäistä kouluvuottaan aloittavien lasten kanssa huolellisesti läpi. Turvallista kulkemista tulee harjoitella ja erityisesti risteysten ja teiden ylittämiseen kannattaa kiinnittää huomiota.

− Tulevassa valvonnassa huomiomme kiinnittyy erityisesti nopeuksiin ja suojatiesääntöjen noudattamiseen. Autoilijoiden ohella valvomme suojattomien tienkäyttäjien, kuten jalankulkijoiden sekä pyöräilijöiden, käyttäytymistä, Isoaho kertoo.

Lue myös: Suojatievalojen nappi ei välttämättä vaikuta ollenkaan - Rämpyttäminen on turhaa, sanoo asiantuntija

Lue myös: Oppilas kertoi opettajan juovan luokkahuoneessa "margaritoja" - vanhemman viesti kerää kritiikkiä

Kilpailut

Uusimmat