Kuva: AOP

Harmittomalta vaikuttava temppu pilaa muinaisjäännöksiä tuntureilla - retkeilijöille napakka ohje

15.09.2021 15:45 - Roy Kokkonen

Älä siirrä yhtään kiveä, ohjeistaa Metsähallitus.

Retkeilijöiden kasaamat kivet hukuttavat muinaisjäännöksiä tuntureilla, tiedottaa Metsähallitus.

Kivilatomuksia on tehty vuosisatojen aikana tunturiin niin rajamerkeiksi, reittimerkeiksi kuin myös maanmittausta varten. Osa kivilatomuksista on suojeltu muinaismuistolailla ja niihin kajoaminen on kielletty, vaikka erillistä kieltoa maastossa ei olisikaan.

Kiviä kasaavat retkeilijät eivät välttämättä ymmärrä, että kivilatomus voi olla muinaisjäännös. Osa vanhoista latomuksista onkin jo hukkunut retkeilijöiden kasaamien kivien alle. Esimerkiksi Pallas–Yllästunturin kansallispuistossa sijaitseva Ruotsin vallan aikainen rajamerkki on jäänyt retkeilijöiden kivien alle.

Vanhaa kivilatomusta, jonka päälle on kasattu uusia kiviä, on vaikea erottaa retkeilijöiden kivikasoista. Siksi purkaminen tulee jättää ammattilaisille, eikä niihin tule kajota itse.

Muinaisjäännöskohteita on Suomessa yli 50 000, joten suurinta osaa ei pystytä merkitsemään kyltillä. Kyseessä voi siis olla kulttuuriperintökohde, vaikka kylttiä ei olisikaan. Kivien latominen muuttaa myös tunturien lakia kivettömämmiksi ja aiheuttaa vahinkoa kivien pinnalla kasvavalle jäkälälle.

Metsähallitus antaakin siksi yksinkertaisen ohjeen, jota on helppo noudattaa luonnossa: älä siirrä yhtään kiveä.

Lue myös: Moni retkeilijä tuntee iljettävän "surahduksen" - hirvikärpäsiä vastaan tepsii vain yksi keino

Lue myös: Tunnetko retkietiketin? Poliisi ratsaa suositun luontokohteen lisääntyneen häiriökäytöksen takia

Kilpailut

Uusimmat