Kuva: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Linja-autoliikenteen lakko päättyy - sopu on syntynyt

04.03.2023 10:15 - Minttu Tikkanen

Lakkoa ehti kestää kolme päivää.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT tiedottavat, että alojen työehtosopimuksista on päästy sopuun myöhään perjantai-iltana. Näin ollen lakko linja-autoliikennöinnissä päättyy.

Aiempi sovintoehdotus hylättiin 28. helmikuuta, minkä myötä lakot ehtivät alkaa ja kestää kolmen päivän ajan.

Joitakin kompromisseja vaadittiin puolin ja toisin sopimuksen syntymiseen, mutta AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko on syntyneeseen sopimukseen ainakin kohtuullisen tyytyväinen. Ertiyisesti työaikakysymyksiin haluttiin todella muutoksia ja lakkoon jääneiden voimalla niiden tarpeellisuus osoitettiin.

"Olemme AKT:ssä tyytyväisiä sekä solmittuihin työehtosopimuksiin että työtaisteluiden päättymiseen. Kaikkiin tavoitteisiin ei tällä kertaa päästy, mutta sopimuksen syntyminen vaatii yleensä kompromissien tekemistä. Kokonaisuuteen voi olla ainakin osittain tyytyväinen", Kokko kertoo tiedotteessa.

Lakot loppuvät heti, kun mahdollista, mutta kaikilla linjoilla kuitenkin viimeistään 6. maaliskuuta eli maanantaina. 

Lue myös: VR toteutti asiakkaiden kauan kaipaaman toiveen - koskee lipunmyyntiä

Lue myös: IS: Sähköpotkulautailuun puututaan aiempaa tiukemmin - lakiin ehdotetaan muutoksia

Kilpailut

Uusimmat