Kuva: Shutterstock

5 vaivatonta vinkkiä muovittomampaan vappuun

29.04.2023 14:15 - Sanni Seppä

Vappuna kulutetaan paljon erilaista muovikrääsää, mutta muutamalla seikalla omasta vapustaan voi tehdä luontoystävällisemmän.

Vappu on ihana yhdessäolon juhla, johon kuuluvat valitettavan usein siman ja munkkien lisäksi myös kaikenlainen muovikrääsä ja kertakäyttöinen tavara. Omasta vapustaan voi kuitenkin rakentaa luontoystävällisemmän kiinnittämällä huomiota muutamaan yksinkertaiseen seikkaan. WWF listasi viisi helppoa vinkkiä, joiden avulla voit viettää muovittomampaa vappua. 

1. Serpentiinispray on paperiserpentiinin lisäksi kovassa huudossa vappuisin. Spray on kuitenkin käytännössä suihkutettavaa muovivaahtoa, joten paperiserpentiini voi tässä tapauksessa olla parempi vaihtoehto. Paperiserpentiini on helppo kierrätää sekajätteiden joukkoon, mutta spray onkin hieman hankalampi kierrätettävä. Pullon sisältö on sekajätettä, mutta ponnekaasupullo sen sijaan lukeutuu vaarallisiin jätteisiin. 

2. Vapun kunniaksi kaupoissa myydään jos jonkinlaisia vapputamineita. Ennen uusien naamareiden ja viuhkojen ostamista kannattaa kuitenkin tarkistaa, onko aiemmilta vuosilta jäänyt kaapin perukoille täysin käyttökelpoisia vappuvermeitä? Käytä ne loppuun ennen uuden ostamista.  

3. Vappupallot kuuluvat monien juhlintaan, mutta niitäkään ei välttämättä tarvitse yhtä enempää. Pidä myös huolta, ettei pallosi karkaa taivaan tuuliin ja päädy roskaamaan luontoa. Sido pallo vaatteisiin, rattaisiin tai laita siihen jokin paino, jotta se pysyy ulottuvillasi. Muista myös kierrättää vappupallo oikein sen tyhjennyttyä. Muovipinnoitteisen foliopallon oikea osoite on sekajäte. 

4. Vappupiknikille kannattaa ottaa mukaan kunnon aterimet, lautaset ja mukit kertakäyttöisten muoviastioiden sijaan. Kestoastiat ovat vastuullinen valinta ja niistä on usein paljon parempi syödäkin.

5. Siivoaminen, kierrättäminen ja luonnosta huolehtiminen on meidän kaikkien yhteinen asia. Vappuna puistot ja kadut usein täyttyvät roskista, joten muista kerätä bongaamasi roskat ja kierrätä ne.

Lue myös: Onko kevätsiivous edessä? 4 vinkkiä, joiden avulla pääset eroon turhista rojuista

Lue myös: Jatkossa pantin saa myös sipsipusseista, ketsuppipulloista ja monista muista - katso lista

Lue myös: Tiedätkö miten likaiset housut tai alusvaatteet kierrätetään? Uusi laki astui voimaan vuoden alussa

Lähde: WWF

Kilpailut

Uusimmat