Kuva: Rebekka Silvennoinen

Heitätkö tumppeja tai muuta roskaa katukaivoon? Ei kannattaisi, sillä ne päätyvät todennäköisesti suoraan vesistöön

26.08.2023 10:15 - Rebekka Silvennoinen

Hulevettä eli sade- ja sulamisvettä ei yleensä puhdisteta, vaan se päätyy sellaisenaan katukaivosta lähimpään vesistöön.

Tupakantumpista tai purkasta pitäisi päästä eroon, mutta roskista ei ole lähettyvillä. Katukaivo kuitenkin löytyy maasta ja sinne sujautettuna roska on pois silmistä ja siten myös pois mielestä. Helppo ratkaisu – katukaivoon siis.

Katukaivoon heitetty roska kuitenkin päätyy yleensä sellaisenaan katukaivosta lähimpään vesistöön. Roska siis päätyy luontoon. Roskan reitti katukaivosta voi kulkeutua huleveden mukana virraten läheiseen puroon ja sieltä edelleen mereen. 

Pidä Saaristo Siistinä ry kartoitti kesällä 2022 katukaivoista löytyviä roskia Helsingissä, Lahdessa ja Turussa asentamalla kaivoihin kahden kuukauden ajaksi suodattimia. Lähes 80 prosenttia suodattimista löytyneistä roskista oli muovia. Yleisin roska oli tupakantumppi, jotka ovat muovia eivätkä siis maadu. Ne hajoavat mikromuoviksi. Tupakantumpit kuuluvat sekajätteeseen.

– Roskaantumista on yksinkertaista estää laittamalla roskat oikeisiin roskiksiin. Toimiva jätehuolto on avainasemassa roskaantumisen hillitsemisessä, mutta yksin sen avulla ei voida vähentää välinpitämättömyydestä tai tietämättömyydestä johtuvaa roskaamista, toteaa HSY:n ympäristöasiantuntija Marika Visakova HSY:n tiedotteessa.

Jotta katukaivoihin ei päätyisi sinne kuulumattomia asioita, on Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY tuonut pääkaupunkiseudun kaduille värikkäitä kaivonkansitarroja, jotka kiinnittävät huomiota roskaantumiseen ja huleveden reitteihin.

Kalatarroja voi nähdä Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. Kampanjassa on mukana myös muita kaupunkeja ympäri Suomen. Kampanjan taustalla on Pidä Saaristo Siistinä ry. Kampanja-aika on 21.8.–3.9.2023.

(kuva: Rebekka Silvennoinen)

Lue myös: Tiesitkö, ettei tuorekelmu kuulu muovipakkauskeräykseen? Selkeä ohje mitä jäteastiaan saa laittaa

Lue myös: Tiedätkö, mihin kierrätysastiaan kuuluu Pringles-sipsien pakkaus? 7 kinkkistä kierrätettävää

Lue myös: Tiedätkö miten likaiset housut tai alusvaatteet kierrätetään? Uusi laki astui voimaan vuoden alussa

Lähde: HSY

Kilpailut

Uusimmat