Kuva: Shutterstock

Foreca: Lapissa on jo lunta - räntää voi tulla nyt etelässä asti

06.10.2023 12:15 - Minttu Tikkanen

Etelässäkin lämpötila voi hyvin tippua jo pakkasen puolelle.

Tämän syksyn pakkasennätys on tipahtanut jo -7,3 asteeseen, joka mitattiin torstain vastaisena yönä Lapissa, Savukosken Tulppion asemalla. Etenkin Lapissa yöpakkaset ovat jo pitkällä ja on hyvin todennäköistä, että suurin osa sateista tulee nyt lumena.

Yöpakkaset eivät kuitenkaan rajoitu vain pohjoiseen, sillä myös etelässä on tällä hetkellä niin viileää, että yöpakkaset eivät ole mahdottomuus eteläisessä Suomessakaan. Myös hallaa on havaittu jo maan keski- ja eteläosissakin.

Forecan meteorologi Joonas Koskela pitää mahdollisena, että jopa etelässä viikonlopun aikana tulevat sateet voisivat laskeutua maahan räntänä.

- Pohjoisessa kuurosateet ovat enimmäkseen lumisia loppuviikolla. Uusimman ennusteen mukaan myös etelässä viikonloppuna osa sadekuuroista voi tulla räntänä, Koskela sanoo.

Lue myös: Foreca: Syyskuu oli lämmin, mutta syksy tulee nyt rytinällä - uusi kuukausiennuste lupaa kylmää kyytiä

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat