Kuva: Shutterstock

IL selvitti pikaruokaketjun työoloja Suomessa: "Mainostaa itseään opiskelijan työpaikkana"

22.01.2024 17:15 - Minttu Tikkanen

Muun muassa työtuntien venyminen on ravintolassa valitettavan yleistä.

Iltalehden tietojen mukaan työolosuhteet pikaruokaravintola McDonald'sissa eivät työntekijöiden antamien haastatteluiden perusteella vastaa sitä todellisuutta, jossa yhtiö näkyvästi markkinoi itseään nuorten työpaikkana tai mainiona ensimmäisenä työkokemuksena. Iltalehdelle kokemuksistaan kertoivat Turun McDonald's Sata Shell -toimipisteen työntekijät.

Moni nosti esiin negatiivisen johtamiskulttuurin. Kehnojen työolojen vuoksi on ravintolan 100 hengen henkilöstöstä viimeisen kahden kuukauden sisällä irtisanoutunut 15-20. Palvelualojen ammattiliiton neuvontapäällikkö Marja Salmivuori kommentoi Turun Sanomille, että pitää sellaista irtisanoutumismäärää yhdestä ravintolasta lyhyen ajan sisällä todella paljolta.

Yhtenä syynä ikävään ilmapiiriin on esihenkilöiden suhtautuminen sairaspoissaoloihin. Yhdenkin päivän sairaspoissaoloa katsotaan huonolla.

- Saa kuulla kyllä kunniansa, jos ottaa yhdenkin päivän sairauslomaa, yksi työntekijöistä kertoo.

Lisäksi sovitut työtuntimäärät ylittyvät jatkuvasti, eikä vapaatoiveita juurikaan huomioida. Haastatellut kertovat, että mikäli epäreilun kohtelun sietämisessä tulee ongelmia, on ravintola työntekijöiden kertoman mukaan myös siirtänyt työntekijöitä toisiin toimipisteisiin ilman yhteistä sopimusta.

- Minusta on huvittavaa, että Mäkkäri mainostaa itseään opiskelijan työpaikkana, mutta vapaatoiveista vähät välitetään ja sinut voidaan siirtää milloin halutaan, jos ei täytä tuntivaatimuksia, jotka ovat kenelle tahansa opiskelijalle aivan mahdottomia, kommentoi Iltalehdelle toinen työntekijä.

McDonald'sin edustaja kommentoi

Iltalehdelle tapausta kommentoi myös McDonald'sin viestintäpäällikkö Heli Ryhänen, jonka mukaan tuntimääriä tarkastetaan säännöllisesti.

Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin, että aikaisintaan tuntimäärä tarkastetaan vasta, kun työsuhdetta on takana jo yli vuosi. Ryhänen kuitenkin kommentoi, että pitkällä aikavälillä työtunteja voi joinain hetkinä kertyä enemmän ja joinain vähemmän.

- Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijä saattaa tehdä joskus enemmän tunteja ja joskus vähemmän. Kun tarkastusjakso päättyy henkilön sopimustunteja voidaan muuttaa tarpeen mukaan. Koskaan sopimuksia ei muokata yksipuolisesti, Ryhänen kommentoi.

Lue myös: Yle paljasti ketjuliikkeen työolot Suomessa: "Perustuu vähättelyyn ja suoranaiseen uhkailuun"

Lue myös: Yle: Suositun kahvilaketju Espresso Housen karmea totuus - ruskeaa hanavettä ja hengenvaarallisia kuljetuksia

Lähde: Iltalehti, Turun Sanomat

Kilpailut

Uusimmat