Kuva: Shutterstock

Pölyttäjät ovat vaarassa - WWF kertoo, mitä itse voit tehdä suojellaksesi pörriäisiä

08.05.2024 10:15 - Minttu Tikkanen

Pölyttäjät kaipaavat villejä luontoalueita elinympäristöikseen.

Pölyttäjien häviäminen ja niiden elinympäristöjen kapeneminen ovat maailmanlaajuisia uhkia, jotka vaativat kaikilta toimenpiteitä.

WWF muistuttaa tiedotteessaan, että yksittäiset ihmisetkin voivat tehdä paljon tarjotakseen pölyttäjille sopivan elinympäristön.

Ongelmana on villien ja luonnonvaraisten luontoalueiden häviäminen. WWF rohkaiseekin ihmisiä pitämään esimerkiksi pienen osan pihastaan hoitamattomana, kuten nurmikon leikkaamatta, sillä pölyttäjät tarvitsevat villiintyneitä luontoalueita selviytyäkseen. Toisaalta villiintymään voi päästää myös vaikka kukkapenkin tai parvekekasvit.

”Kiteytettynä villiinnyttäminen on helpoimmillaan sitä, että jättää puutarhansa hallitusti hoitamatta. Voi esimerkiksi jättää nurmikon leikkaamatta ja antaa kukkien kasvaa”, kommentoi WWF:n suojeluasiantuntija Eeva-Liisa Korpela

Villiintyneiden luontoalueiden luominen on pölyttäjille jopa elintärkeää, sillä niiden luontaiset villit elinympäristöt kuten niityt, kedot ja hakamaat ovat kaikki uhanalaisia luontotyyppejä.

"Villiinnyttämällä pihamaata laajennamme pölyttäjien elintilaa. Ahdingossa olevien niittykasvien vaaliminen on lisäksi itsessään arvokasta, vaikka pihalla ei näkyisikään esimerkiksi näyttäviä päiväperhosia”, Korpela jatkaa.

Jos pölyttäjiä ei pystytä suojelemaan, vaikutukset voivat olla todella kohtalokkaita. Jopa 75 prosenttia maailman ruokakasveista vaatii WWF:n tietojen mukaan pölyttäjien tekemää työtä.

“Pölyttäjien ansiosta meillä riittää muun muassa erilaisia marjoja, hedelmiä ja vihanneksia”, Korpela sanoo.

Lue myös: Suosittu norppalive on taas täällä - keräsi viime vuonna yli puolimiljoonaa katselukertaa

Lue myös: Ilahduttavia uutisia Intian lumileopardeista, kertoo WWF Suomi

Kilpailut

Uusimmat