Kuva: Shutterstock

Saitko THL:ltä tällaisen tekstiviestin? Kyseessä huijaus

10.06.2024 19:15 - Sanni Seppä

Usein huijausviesteissä yritetään luoda kiireen tuntu jonkin uhkaavan tilanteen estämiseksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) nimissä on lähetetty huijaustekstiviestejä. Viestin mukaan THL:n palvelut ja Kelan Kanta-palvelut ovat yhdistymässä, mutta tämä ei pidä paikkaansa.

Huijausviestissä viestin saajalta vaaditaan toimia, mutta viestissä olevaa linkkiä ei saa klikata. Linkki ohjaa Suomi.fi-kirjautumissivulle, jossa kalastellaan pankkitunnuksia tai muita kirjautumistunnuksia. 

”On hyvä muistaa, että pankit tai muut toimijat eivät koskaan tarvitse henkilökohtaisia tunnuksiasi tukea antaakseen. Älä kerro niitä sähköposteissa, puhelimessa tai muulla tavalla. Jos tunnistaudut huijaussivulla pankkitunnuksillasi, ne siirtyvät rikollisten haltuun”, THL:n tietoturvapäällikkö Janne Rintamaa sanoo.

Rintamaa muistuttaa, että huijausviesteissä toistuvat usein samanlaiset piirteet.

”Huijausviesteissä tyypillistä on luoda kiireen tuntu jonkin uhkaavan tilanteen estämiseksi tai viesti on liiankin hyvä ollakseen totta. Hetken harkinta on silloin paikallaan”, Rintamaa kertoo.

Jos tunnistetietosi ovat kuitenkin päätyneet vääriin käsiin, ota heti yhteyttä pankkiisi tilin sulkemiseksi. 

Lue myös: Potilastietoja pystyy pian siirtämään Viroon - myöhemmin myös muualle Eurooppaan

Lue myös: Hellepäivissä piilee terveysriski - THL kertoo, miten suojaat itsesi kuumuudelta

Lue myös: Haluatko koiranpennun? 5 asiaa, jotka sinun tulee ottaa huomioon pennunhankinnassa

Lähde: THL

Kilpailut

Uusimmat