Kuva: Shutterstock

Varaudu sateisiin - Foreca ennustaa, miltä sää tulee näyttämään lakkiaispäivänä

28.05.2025 14:15 - Minttu Tikkanen

Sää jatkuu epävakaisena.

Foreca ennustaa, että kuluvalla viikolla sää pysyy epävakaisena - niin myös tulevan lauantaina lakkiaispäivänä.

Lauantaina on liikkeellä sadealueita, ja osassa maata myös lakkiaispäivälle on odotettavissa sadetta. Forecan sääkartoilla sateen uhka näkyy lauantaina erityisesti eteläisessä ja itäisessä Suomessa. Vielä on kuitenkin epäselvää, liikkuuko Suomen yli laajempi sadealue vai paikallisia kuuroja. Todennäköistä on, että koko maassa ei kuitenkaan sada yhtä aikaa, vaan osassa maata päästään juhlimaan myös poutasäässä.

– Lauantain sääennusteeseen liittyy vielä epävarmuutta. Sateita näyttää tulevan ainakin osassa Suomea, mutta ennusteissa on vaihdellut, leviääkö meille laajempia sadealueita vai tuleeko paikallisempia sade- ja ukkoskuuroja. Kuten aiempinakin päivinä, sateita ei tule koko maassa, vaan siellä täällä myös aurinko pääsee paistamaan, kommentoi Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Lakkiaispäivää vietetään epävakaisuudestaan huolimatta kohtalaisen lämpimässä säässä. Etelässä lämpötila kohonnee 15-20 asteeseen ja pohjoisessakin 10-17 asteeseen lauantaina.

Lue myös: Poliisi valvoo tehostetusti juhlintaa koulujen päättäjäisviikonloppuna

Lue myös: Sopua ei syntynyt - Ilmailualan Unionin uudet lakot voivat jälleen sotkea Finnairin lennot

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat